Aamun kahvipaussi

Firmassamme on rasittavana perinteenä kokoontuminen aamuisin yhteiselle kahvitauolle. Herttaisena ajatuksena on tietenkin yhteishengen luominen ja pahan puhuminen hankalista asiakkaista. Samalla levitetään uusimmat juorut eri osastojen välillä "rennon" vitsailun ohessa. Aamuäreänä hiihdän paikalle yleensä vasta silloin, kun muut ovat jo aamukahvinsa aloittaneet. Lompsin ensin työpisteeseeni taukopaikan vierestä, teejii toteaa benropen saapuvan jälleen kerran myöhässä duuniin. Great. Lupaava alku päivälle.

Mieluiten aloittaisin aamun tsekkaamalla onko Blogistanin asukkailla tukka hyvin ja miten kukkotappeluissa on käynyt. Työyhteisön paine ajaa kuitenkin benropen mukaan yhteiseen aamuhartauteen. Koska olen saapunut paikalle viimeisenä, kaikki tuolit on jo varattu. Joudun rullaamaan oman tuolini paikalle. Kaikki puhtaat kahvimukit on loppu, poimin tiskikoneesta jonkun likaisen kupin ja putsaan sen. Toimenpide on melko turha, koska kahvi on loppunut ja uudet pannulliset ovat vasta tippumassa. Istahdan tyhjä muki kourassa konttorijakkaralleni taukotilan reunalle. Tunnollisesti hymyilen myös sille päällikön kaikkein väsyneimmälle vitsille. Jokainen sekunti tuntuu tunnilta. Yritän olla vilkuilematta seinäkelloa. Kahvi suodattuu aivan infernaalisen hitaasti pannuun. Tukkoinen klyyvarini haistaa kuuman kahvin huumaavan tuoksun muiden mukeista, alan ymmärtää miltä heroinistista tuntuu.

Viimein tuplakeitin aloittaa tuhinan ja röhinän ilmoittaakseen sumpin olevan nautittavissa. Kiirehdin täyttämään mukini piripintaan. Havaitsen pesusta märän mukin jättäneen jäljen farkkuihini. Muut alkavat lopetella aamuhartautta ja poistuvat karsinoihinsa ansaitsemaan palkkaansa. Ne paskiaiset, tienaavat varmaan kaikki enemmän kuin minä. Juon ensimmäisen mukillisen seisaaltaan keittiössä. Täytän mukin uudelleen piripintaan. Työpisteessäni avaan mailin ja jo ensisilmäyksen jälkeen päätän vetää illalla nupin turvoksiin. Vituttaa.