Moppiarmeija

Konttorikolossin hygienian kannalta siistijöiden ammattikunta on hyvinkin tarpeellinen. Respect. Kuitenkin karsinakeskittymämme selviäisi huomattavasti vähemmälläkin luuttuamisella. Melkein joka saakelin aamu siivoojien pataljoona hyökkää toimiston ovesta sisään kemiallisine aseineen. Ylisosiaalinen tapaus viipottaa ensimmäisenä huoneeseen äänekkäästi hölöttäen, hiljaisempi happamesti ala-arvoisempia konttorirottia tuijottaen, ja miksi tänne tarvitaan kolmaskin siivousalan ammattilainen palloilemaan? Desinfiointiyksikkö ahdistaa mopit aseinaan työläisen väkisin pois rakkaasta(?) työpisteestään siksi aikaa kun pöydät ja lattiat putsataan. Todellisuudessa roskikseni vaatisi tyhjentämistä korkeintaan kerran kuussa, silti se pari avattua mainoskirjettä ja pahvisen kahvimukin sisältävä roskapussi vaihdetaan joka jumalan kerta.

Ahdistettu konttorirotta luikkii siivousta pakoon ryystämään muutaman mukillisen laihaa sumppia. Kahvitauon seurauksena rakko alkaa hälyttävästi oireilla. Helpotukselle ei kuitenkaan pääse, koska siistijäpataljoonan yksi jäsen on linnoittautunut putsaamaan sitä pientä komeroa. Kun kuplaotsainen duunari vihdoinkin pääsee tyhjennykselle, vessan lattialla lainehtii parin sentin kerros vettä. Ainakin kahlatessaan toivoo, että se on vettä.

Lopulta duunipäivän lähestyessä finaaliaan ryytynyt työläinen päättää sulkea koneen poistuakseen rentouttavalle huurteiselle. Silloin sähköpostista lämähtää ruudulle vielä päivän viimeinen maili. Huoltoyhtiö tiedottaa että rakennuksen käytävillä ei saa kävellä viiden aikoihin, koska lattiat on vahattu. Kello on vartin yli viisi. Ja paskat. Näyttö sammuu ja duunarin kenkien kuviointi jää koristamaan juuri vahattua lattiaa.