Kun kahvi palaa pohjaan

 





perjantaina, toukokuuta 30, 2003

Etätyö ei ole etäällä työstä

Etätyö on kivaa! Heräämisaika on minuutti ennen työajan alkua. Peseytyä ja pukeutua ei tartte, vaan voi olla haisevana aamutakissa koko päivän. Työpäivän päätteeksi kun nuukahtaa telkkarin eteen loppuillaksi, niin on kuin koko päivää ei olisi ollutkaan.

Itse olen etätöissä aika ahkera. Kotiin kun on jäänyt, niin on ikään kuin moraalinen velvollisuus kanssa tehdä työt. Sen sijaan kun on mennyt työpaikalle on jo velvollisuuden täyttänyt. Töiden tekeminen on speciaalia, jota tarjotaan työnantajalle. Kotona ei myöskään ole pomon ja pikkupomon silmissä, jolloin ihan älyttömät ideat napsahtavat helpommin joillekin muille ja minä voin keskittyä oikeisiin töihin.

Olisikohan sitä tuottavampi, jos tekisi enemmän etätyötä. Tuskin, silloin olisi varmaan ahkera työpaikalla. "Kun tänne nyt on viitsinyt tulla, niin paiskitaan nyt sitten hommiakin", ajattelisin.

Aluksi etätyössä vaivasi sama kuin nuorena perjantai-iltaisin jos ei ollut lähtenyt baariin. Entäs jos siellä tapahtuu jotain ainutlaatuista, josta minä jään paitsi? Nykyään on oppinut, ettei siellä tapahdu. Tai itse asiassa siellä työpaikalla saattaa tapahtua enemmän kuin siellä baarissa, mutta kyllä juorut kuulee maanantainakin.