Kun kahvi palaa pohjaan

 





perjantaina, lokakuuta 03, 2003

Krapula-aamun ohjeistus, osa II

Kuten Tirakin jo totesi, hedelmällisintä on hankkia krapula kera samanhenkisten työkavereiden. Keskellä viikkoa suoritettua röpöttelyä kannattaa jatkaa aivan tappiin saakka. Valomerkin jälkeen poistutaan sen duunikaverin luokse jatkoille, jolla on eniten viinaa baarikaapissa. Hapanta on suositeltavaa nauttia porukalla ainakin kuuteen asti aamulla. Sen jälkeen lääkekaapin buranat jaetaan tasapuolisesti naposteltaviksi tulevan krapulan lieventämiseksi. Jos jääkaapista löytyy sopivaa suolaista, otetaan se messiin. Sitten voikin painua reippaassa laitamyötäisessä suoraan sorvin ääreen.

Kanssaproletaarit ihmettelevät duuniin saapuessaan aamuvirkkuja työtovereitaan, jotka ovat jo täydessä työn touhussa. Edelleen iloisessa olotilassa leijuva ryyppyjengi paahtaa työpisteissään hyvin keskittyneen oloisesti. Yhteisenä piirteenä voi havaita kaikkien hengittävän visusti nenän kautta. Muutaman promillen humalassa aivoista purkautuu ulos huimaavia ideoita, jotka tulevat nostamaan firman uuteen kukoistukseen. Jo seuraavassa kuussa yrityksen pörssikurssin voi havaita kääntyneen jyrkkään nousuun.

Laskuhumala alkaa voittaa alaa sopivasti lounasaikaan. Silloin voikin safkan yhteydessä ottaa loiventavan tai kaksi. Samalla reissulla haetaan apteekista lisää buranaa, tupla-annos pillereitä nielusta alas. Hyvällä säkällä lounasbisset ja ibuprofeeni hellivät krapulan oireet minimiin. Aikaisen saapumisen ansiosta dokausporukka voi häipyä duunista hyvissä ajoin parantamaan oloaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Suosittelen siirtymistä suoraan vällyjen väliin.