keskiviikkona, marraskuuta 12, 2003
|
Reikä vedessä
Olen tänään etätyösuhteessa konttoriin. Tämä johtuu lähinnä flunssasta, jota en halua tartuttaa kollegoihin, mutta toimii myös hyvänä syynä säästää työmatkoihin, pukeutumiseen ja juoruiluun kuluva aika. Olen istunut työpöytäni vieressä jo silloin, kun kollegat hankasivat vielä rähmää silmistään. Olen tehnyt kiireellisemmät työt jo silloin, kun te muut kiukuttelitte vielä ruuhkissa ja suunnitelmat järjestäytyvät jo hyvää vauhtia hiljaisessa päässäni, kun te muut vielä lätisette aamukahveilla takahuoneissa. Hetkinen, minähän olen sairas, todella sairas, kun en erota enää työtä ja lomaa. Minunhan täytyisi makoilla sohvalla totia maistellen flunssaa taltuttamassa. No sehän ei nyt kyllä käy. Koska minulla on etätyömahdollisuus, tunnen velvollisuudekseni tehdä työtä etäältä. Tämä on työnantajan pirullisimpia keksintöjä: tällä saa alaispoloisen uupumattomaan aherrukseen, tekemään ylipitkiä päiviä ja viikkoja, pitämään sairastuessaan pöpöt kotonaan ja samalla nuutuneen olemuksensa poissa virkeämpien silmistä. Kun työnantaja vielä tämän ilon suodessaan teki sen pitkin hampain irvistellen, ikään kuin osoittaen, että minä en oikeastaan ole ansainnut tällaista kunniaa, hän varmisti minun nöyrästi alistuvan ilmaiseen ylityöhön. Ei hullummin toimittu. Testasin viikonloppuna korvaamattomuuteni: laiton sormen vesilasiin ja tarkistin, jäikö veteen reikä. Ei jäänyt, mutta tänään olin näkevinäni siinä pienen painauman. Ehkä. Tai sitten en. |