tiistaina, marraskuuta 04, 2003
|
Vesku
Vesku saneerattiin toimistosta pihalle. Mies oli ehtinyt työskennellä firman palkkalistoilla lähes kymmenen vuotta. Tunnollinen touhottaja, joka innostui vilpittömän helposti ja kertoi vitsejä, joille kukaan ei nauranut. Paitsi Vesku itse jo puolivälissä kaskua. Vesku tunsi itsensä usein jotenkin ulkopuoliseksi ja vältteli yrityksen yhteisiä pippaloita. Tai ehkä mies vain nautti enemmän perhe-elämästä kuin remuamisesta. Kun oli jo ikääkin. Muutenkin kulttuuri kiehtoi kaveria enemmän. Veskusta näki helposti, jos kotona ei kaikki sujunut. Murrosikään ehtineet tenavat koettelivat välillä hermoja, vaimokaan ei ollut niitä helpoimpia tapauksia. Elämäniloisena ihmisenä Vesku kuitenkin unohti murheet nopeasti, ja olihan hänellä Haave. Sillä jaksoi. Sen Haaveen hän tulisi toteuttamaan vielä jonain päivänä. Nyt pörssikurssit ja miinusmerkki yhtymän tuloksen edessä painostivat kulujen leikkaamiseen. Seuraava kvartaali oli saatava nousuun. Viikatemies heilui ja osui myös Veskua rumasti mahaan. Huhuja väen vähentämisestä oli jo leijaillut pitkin toimiston käytäviä, ei tilanne yllätyksenä tullut. Silti oman nimen mainitseminen irtisanottavien listalla iski Veskua naamaan kuin puoliksi sulanut joulukinkku. Toimari piti pakolliset pahoittelupuheet, vaadittu säästötarve ilmoitettiin dollareissa. Ihan Powerpoint-esityksellä. Ei ne rapakon takana mitään euroista ymmärrä. Pöydät puhtaaksi ja pois. Saa lähteä heti, oikeastaan se on toivottavaa. Ei työvelvollisuutta. Vesku ei sanonut sanaakaan. Mykkänä hän siivosi tavaransa mukaan ja poistui rakennuksesta. Lopullisesti. Konttoriin unohtui nuorimmaisen koulussa tekemä piirros ja puolillaan oleva pastillirasia. Edes siivooja ei myöhemmin uskaltanut koskea pastillirasiaan, aivan kuin siinä olisi spitaali. Mutta Veskulla on edelleen jäljellä Haave. Sillä jaksaa. |