keskiviikkona, toukokuuta 18, 2005
|
Pertti Tarvainen oli vältellyt tätä hetkeä jo pari kuukautta. Hän oli käyttänyt kaikkia mahdollisia verukkeita ja yksinkertaisesti ignoroinut koko asian. Saapuneisiin sähköposteihin asiaa koskien Tarvainen oli jättänyt vastaamatta, suullisiin kyselyihin hän oli mumissut jotain epämääräistä kiireistä, aikataulut eivät nyt millään sovi. Lopulta ei mikään enää auttanut, ja eilen osastopäällikkö Rummukainen oli ilmoittanut, että "Pertti, huomenna lounaan jälkeen. Eikä mitään venkoilua, meillä on reiluksi tunniksi neukkari varattuna". Tarvainen ei nukkunut yöllä montaakaan silmällistä. Vuotuinen helvetti odotti. Kehityskeskustelu. Rummukainen oli etukäteen postittanut Tarvaiselle monisivuisen nivaskan lomakkeita täytettäväksi. Tarvainen oli naputellut niihin nimensä ja kehittänyt muutaman virkkeen yhdentekevää tuubaa joutaviin kysymyksiin. Suurimpaan osaan kysymyksistä hän oli jättänyt vastaamatta. Neukkarissa Rummukainen avasi läppärinsä ja kaivoi Tarvaisen säveltämät vastaukset esiin. "Jahas, Pertti. Vähän lyhyelle varoitusajalle jäi tämä keskustelu, mutta ei auta. Pakko nämä on pitää. Muille koko kerroksessa tämä on pidetty jo aikoja sitten, vain sinä ja Riuttamäki olette lusmuilleet tästä", virkkoi Rummukainen moittivaan sävyyn, mutta silti leppoisalla äänellä. Rummukainen oli olemukseltaan kuin Pekka Vennamo, iloluontoinen pubin tikkaremmissä viihtyvä kaveri, jonka isossa kourassa oluttuoppi näytti olevan kuin turvallisessa kohdussa. Vartalosta näki, että mallasjuoma ei ehtinyt astiassa lämmetä. "No kun nää meidän kehityskeskustelut tuntuu niin perkeleen turhilta", Tarvainen puolustautui. "Mitä me ollaan tunnettu? Lähes kymmenen vuotta? Ryypätty kymmeniä kertoja yhdessä firman juhlissa ja vapaallakin. Kyllä sä Rummukainen satavarmasti tiedät missä tässä mennään ilman näitä veteliä jaarittelujakin", marisi Tarvainen kyllästyneellä äänellä. Sen jälkeen kun johtokunta oli ulkopuolisen konsultin toimesta saatu uskomaan työväestön tarkkailun olevan hyödyllistä, näitä perhanan palavereja oli pidetty säännöllisesti. Osastopäällikkö Rummukainen nosti kulmakarvojaan puolimyöntävästi. Ei hän itsekään näistä orgasmeja saanut, vaikka hänet viimeisimmässä koulutuksessa olikin osin aivopesty hyväksymään kehityskeskustelut tarpeellisina. Sama kysymysryöppy kahlattiin läpi kuin edellisinäkin vuosina. Itsearviona omat hyvät ja huonot puolet, työilmapiiri, onnistumiset, heikot hetket, suhteet esimiehiin, työtovereihin. Onko väsymystä, iskeekö stressi. Tarvainen valehteli minkä kehtasi, ja hänhän kehtasi. Parannusehdotukset, koulutuksen tarve. "Jos pääsisin syksyllä alan messuille Milanoon", kysyi Tarvainen vitsinä toiveikkaalla äänellä. "Ei käy. Onko sulla jotain oikeata koulutustoivetta?" "No perjantaina pöydälle tuli mainos neljä päivää kestävästä kurssista FLTMX-ympäristöä varten, se on mulla vähän hakusessa. Näytti kustantavan viisi tonnia." Ei Tarvainen sinne oikeasti halunnut, kaikki koulutus oli yleensä kuolettavan tylsää ja voimille käypää. Aamukrapulassa harjoitustehtävät olivat hidasta kuolemaa. "Noup. Ei riitä koulutusbudjetti. Mutta me voidaan ostaa sulle se Complete Guide-kirja. Mä olen selaillut sitä tuolla Akateemisessa. Se on ihan hyvä." Tunti kului, kaikki tarpeelliset kohdat täydentyivät. Urakka oli ohi tältä vuodelta. "Laitetaanko jo kalentereihin ensi vuoden keskustelu", heitti Rummukainen hymyillen. Tarvainen hymähti ja päätti vaihtaa duunipaikkaa ennen seuraavaa kehityskeskustelua. Saman päätöksen hän oli tehnyt joka vuosi jo lähes kymmenen vuotta. Loppupäivän Tarvainen kulutti enimmäkseen tupakkahuoneessa. Kyllästyneenä, mutta onnellisen tietämättömänä kuukauden päässä edessä olevista yt-neuvotteluista. |