keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008
|
MAANANTAI. Uneton yö takana. Silmäluomet painoivat aamulla pari kiloa kappale. Projektin A deadline on perjantaina, hiki tukassa pakersin sen parissa. Puolelta päivin projektipäällikkö tuli kertomaan projektia B koskevasta kiusallisesta ongelmasta. Se pitäisi saada keskiviikkoaamuksi korjatuksi, muuten kuusinumeroinen diili menee sivu suun. Työnsin projektin A taustalle ja aloin työstää projektia B. Ahdisti. TIISTAI. Viime yö meni lakanoissa kieriskellessä. Aamupäivällä sain ratkottua projektin B ongelman. Kyseessä oli asiakkaan tekemä virhe ohjelman konfiguraatiossa. Väänsin todistusaineiston rautalangasta. Iltapäivällä palasin projektiin A, jonka kanssa tuli odottamattomia probleemia. Ahdisti. KESKIVIIKKO. Nukuin huonosti. Projektipäällikkö ilmoitti aamupäivällä, että aikaisempi projekti C vaatii pikaisia toimenpiteitä. Muuten asiakas ei maksa laskua. Työnsin projektin A sivuun ja aloin työstää projektia C. Lopulta totesin, että en pysty ratkomaan ongelmaa ilman yhteistyökumppania X. Yritin jatkaa illalla projektia A. En edistynyt. Ahdisti. TORSTAI. Aamulla väsytti. En saanut kiinni yhteistyökumppania X. Tunsin oikeastaan lievää helpotusta siitä. Projektipäällikkö hermostui, sillä laskutus siirtyisi seuraavalle kuulle. Ahersin iltamyöhään projektin A kimpussa. Poistuessani toimistolta huomasin unohtaneeni parkkitalon kulkukortin autoon, joka oli lukkojen takana säilössä. Kävelin kotiin. Ahdisti. PERJANTAI. Päivä kului projektin A viimeistelyssä. Illalla nollasin poikien kanssa saunaillassa työviikon etanolin avulla. Ei ahdistanut. LAUANTAI. Nyt kun kerrankin oli mahdollisuus kuitata univelka, heräsin tietenkin seitsemältä aamulla krapulassa. Kylpyhuoneen lamppu paloi kesken aamusuihkun. Löin polveni pimeässä. Ahdisti. SUNNUNTAI. Vihdoinkin nukuin sikeästi. Hieman helpotti. Unohdin ostaa eilen kahvia. Tänään olin liian laiska lähteäkseni kivijalkaan hakemaan uutta pakettia. Join teetä. En pidä teestä. Tuijottaessani pinttynyttä mukia ajattelin tulevan viikon tuskia. Ahdisti. |
keskiviikkona, syyskuuta 12, 2007
|
Korporaatio X:n osasto K:n täyttäessä 40 vuotta vuonna 2002 sai osasto K:n osastonjohtaja kuulla Korporaatio X:n johdon taholta, että osasto K:n tilat tarvitaan muuhun tarkoitukseen. Siitä syystä Korporaatio X:n johto oli sopinut Korporaatio Y:n johdon kanssa, että molempien korporaatioiden osastot K yhdistetään ja ne muuttavat myöhemmin valmistuvaan rakennus E:hen. Sitäpaitsi. Säästettäisiinhän täten rahaa. Korporaatioiden johdot perustivat työryhmän miettimään osastojen yhdistämistä ja muuttoa rakennus E:hen. Työryhmään kutsuttiin monta johtajaa molemmista korporaatioista sekä naapurikorporaatioiden K-osastojen johtajat mutta ei X:n ja Y:n K-osastojen johtajia. Työryhmä päätyi vuoden työskentelyn jälkeen lopputulemaan, joka oli jo toki ilmoitettu osasto K:n syntymäpäivillä. Paitsi että hallinnollisesti ei voinutkaan toimia siten kuin oli sovittu. Vanhat tilat oli jo kuitenkin varattu, joten X:n ja Y:n osastot K muutettiin vuonna 2004 joka tapauksessa rakennus E:hen, joka tonttipiirrosten mukaan oli keskeisellä paikalla ja kaikki siis hyötyvät. Sitäpaitsi. Säästettäisiinhän täten rahaa. Tai ... Tiet rakennus E:hen sittemmin suljettiin muiden rakennustöiden vuoksi heti muuton jälkeen ja oastoille K ja K ei päässyt kuin kiertämällä naapurin tontin kautta. Jos löysi polun pään. Koska kukaan ei löytänyt, lakkasivat asiakkaat käymästä osastoissa K ja K, joten K ja K päätti siirtää kaiken verkkoon kaikkien tavoitettavaksi. Sitäpaitsi. Säästettäisiinhän täten rahaa. Tai no ... Vuoden 2006 keväällä Korporaatio X:n johto käveli X:n osasto K:n johtajan vierastuoliin ja hetken mukavia puheltuaan ilmoitti, että he ovat päättäneet lopettaa kyseisen osasto K:n ja ostaa tarvitsemansa palvelut naapurista Korporaatio Y:n osasto K:lta, koska Korporaatio X tarvitsi K:n tilat toiminnolle N. Päätettiin perustaa työryhmä miettimään ratkaisua, joka oli jo tehty. Sitäpaitsi. Säästettäisiinhän täten rahaa. Tai siis ... Yllättäen työryhmä päätyi ratkaisuun, joka oli heille ilmoitettu päädyttäväksi. Työryhmä ehdotti, että Korporaatio X:n osasto K lakkautetaan ja palvelut ostetaan Y:n osasto K:lta. Näin tehtiinkin vuoden 2007 alusta alkaen. Palvelut ostetiin samaan hintaan kuin ne oli tuotettu omassa korporaatiossa plus vuokrat eli palvelut ostettiin kalliimmalla ja saatiin vähemmän. Sitäpaitsi. Säästettäisiinhän täten rahaa. Tai ainakin ... Kaikki hyvin. Aina vuoden 2007 tammikuuhun, jolloin ilmoitettiin, että Korpotaatio Y:n osaston K, joka piti sisällään siis Korporaatio X:n entisen osasto K:n, olisi muutettava rakennus V:hen vuonna 2009. Rakennus V tulisi sijaitsemaan samalla paikalla, josta Korpotraatio Y:n osasto K:n oli alunperin muutettava, koska se oli ollut liian kaukana. Sitäpaitsi. Säästettäisiinhän täten rahaa. Tai no väliäkö ... Samaan aikaan Korporaatio X:n johto oli muuttunut ja uudet johtajat L ja G olivat keksineet uuden innovatiivisen ajatuksen: perustetaan Korporaatio X:lle osasto K rakennus R:ään, koska Korporaatio X:ssä ei näemmä ole osasto K:ta. Uusi johto ilmoitti Korporaatio Y:n osasto K:n johtajalle, että koska Y:n osasto K oli niin kaukana, niin he voisivat perustaa uuden osasto K:n rakennukseen R, joka oli suunnilleen samalla paikalla kuin viisi vuotta aiemmin lakkautettu Korporaatio X:n osasto K, joka piti siirtää, koska tilat tarvittiin muualle. Sitäpaitsi. Säästettäisiinhän täten rahaa. Tai siis ehkä ei mutta ... Johtaja G:n kerrottua innovaationsa julki Korporaatio Y:n osasto K:n johtajalle, jonka kerrottua asia Korporaatio X:n entisen osasto K:n entiselle osastonjohtajalle laskeutui entisen osastonjohtajan päälle musta pilvi ja viimeisinä sanoinaan ennen oven painumista perässään kiinni kuultiin hänen puhuvan jotain synkistä metsälammista, %&?£@työryhmistä, upottavista suonsilmäkkeistä, %¤@"?€projekti$£)&¤!päälliköistä, koiran ulosteiden hiertämisestä ja &?£inno$€vaatioiden työntämisestä jonnekin, jota kuulijat eivät häveliäisyyssyistä olleet kuulevinaan. Sitäpaitsi. Who is counting anyway. |
maanantaina, kesäkuuta 04, 2007
|
Virtaviivaistetusta konttoristamme on jo aikoja sitten poistettu eräs tärkeä työtehtävä, meillä ei ole kahvia keittävää sihteeriä. Tuo vaativa tehtävä päätettiin jakaa. Jos sumppia ei ollut, sitä kaipaava meni ja keitti pannullisen. Järjestely aiheutti pientä kränää, sillä röyhkeimmät väärinkäyttivät kahvinkeittimen tippalukkoa ja rosvosivat kahvin mukeihinsa ennen kuin keittäjä ehti saada itselleen pakollisen kofeiiniannoksensa. Lisäksi kahvipaketit olivat aina loppu, koska kukaan ei muistanut käydä ostamassa lisää keitettävää. Skismojen välttämiseksi byroomme päätti hankkia keittiön nurkkaa koristamaan kahviautomaatin. Sormen ojennuksella syntyi mukillinen tuimaa espressoa tai kuppi kuumaa kaakaota. Rauha palasi toimistoon. Aluksi erikoisuuksia maisteltiin tohkeissaan, pian duunarit kuitenkin palasivat nauttimaan perussumppia. Ajan myötä alkoi taas valitus ja vaikerrus. Litkun maku ei ollutkaan nirsojen työläisten makuhermoja hivelevä. Sumppi kelpasi lähinnä kofeiiniriippuvuuden akuuttiin hoitoon. Lisäksi automaatti toimi kuten muutkin konttorin pelit ja vehkeet, eli vilkutti tiuhaan tahtiin virheilmoitusta näytöllään. Mitäpä hyvä työnantaja ei tekisi palkollistensa eteen. Tovin marinaa kuunneltuaan johto heivasi vanhan automaatin pihalle, tilalle ilmestyi uutuuttaan kiiltävä supermalli. Vastaavat koristivat yleensä kahviloiden tiloja. Aparaatti rouhi tuoreista pavuista jauheen kahvielämystä varten, maidonkin kone imaisi suoraan purkista. Rauha palasi jälleen konttorille, mutta vain hetkeksi. Järkyttynyt konttoriväki huomasi koneen vaativan alituista huoltoa. Kahvin saaminen ei ollutkaan enää helppoa. Pahimmillaan automaattia joutui putsaamaan puoli tuntia ennen kuin se suostui luovuttamaan tummaa nestettä syövereistään. Eikä maitoakaan koskaan ollut. Kaameaa meteliäkin mokoma piti. Ympyrä on sulkeutunut. Konttorirotat täyttävät jälleen vanhaa perinteistä kahvinkeitintään riutuneen ruumiin vaatiessa pakollista kofeiiniannostaan. Kahvipaketit ovat edelleen aina loppu. |
perjantaina, toukokuuta 04, 2007
|
Voi tytöt ja pojat! Huomasitteko, tällä viikolla oli vappu! Kylmää jatuulista, ihan kuin juhannuksena, jonka saapumista voimmekin joodotella. Oletan, että tätä lukiessanne pahimmatkin krapulat ovat johaihtuneet, jäljellä on vain moraalinen kivistys luottokortinvingahdellessa lompakossa tuskissaan. Viikonlopun jälkeinen vappu on yhtä juhlaa työläisen kannalta. Vaikka kyseessä onkin enemmän amatöörien bileet, ammattimaisempikin juhlija koki tänä vuonna jo hieman haastetta. Perjantaina oli voinut aloittaa kotimaisella normiannoksella, reippaalla kaatokännillä. Jos askelmerkit menivät pieleen, saattoi lauantaiaamuna laskuhumala nostaa kipeää päätään. Tästä selvisi muutamalla loiventavalla ja öisen pitsan jämillä. Kylmät kelit vaativat vahvat lämmikkeet, joten entinen teekkari muisteli opiskeluaikojaan huolellisesti koomaillen. Lauantai oli onnistunut, jos sitä ei muista onnistuneeksi. Poikkeuksellisesti sunnuntaina ei joutunutkaan aloittamaan kovin kummoista laskeutumista arkeen, sillä eihän kukaan työnantaja edes kuvitellut työläistensä käyvän maanantaina konttorilla kuin korkeintaan kääntymässä, suurin osa oli muutenkin hommannut päivän jo hyvissä ajoin vapaaksi. Lähibaarin karaokessa oli miellyttävää pitää pyhänä tunnelmaa yllä huurteisten suosiollisella avustuksella. Kolmen päivän ryyppäämisen jälkeen eroteltiin hyvät pakanoista. Harjaantumattomat osoittivat hyytymisen merkkejä, kauan odotetun vappuaaton tunnelmat saattoivat olla hieman uuvahtaneita. Huonot ihmiset olivat silloin elementissään. Alkoholilla marinoitu kroppa ei ollut moksiskaan uusista tuopillisista keittoa, vappupäiväkin sujui iloisessa hutikassa. Silli maistui uskomattoman hyvältä. Eteläisessä naapurissamme vironvenäläiset ovat ymmärtäneet työväen juhlan hieman väärin. Pojat aloittivat riehumisen melkein viikon varaslähdöllä jonkun patsaan takia. Eihän sitä Pronssisotilasta aikaisemminkaan lakitettu, joten kannattiko laittaa koko Tallinna sekaisin ja saada viinakaupat vapuksi kiinni? Vappu ilman viinaa on kuin sima ilman rusinoita. |
keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007
|
Perinteisesti it-alalla työskentelevä henkilö mielletään pulskahkoksi taukoamatta pitsaa ja kokista nauttivaksi nuoreksi jannuksi. Säikky nörtti harrastaa liikuntaa lähinnä hiirikädellään. Sosiaaliset kanssakäymiset hoidetaan irkkaamalla, naisen auringonvalolle allerginen nuorukainen näkee luonnossa vain silloin kun palkanlaskija käy tiputtamassa tilinauhan pöydälle. Hyvässä lykyssä myös marketin kassatyttö voi hymyillä sen verran, että kotimatkalla nähdään päiväunia. Pariutuminen on nörtille täysin mahdoton projekti. Ainakin minun työpaikassani myytit joutavat romukoppaan. Keski-ikä on noussut kohisten, vanhimmat jäärät iloitsevat jo jälkikasvun muuttamisesta pois kotoa. Firmalla on oma urheilujoukkue, aamukahvilla tuoreet lätkätulokset ovat todennäköisin aihe keskusteluille. Seuraavaksi suosituimpana aiheena tulevat lapset. Nuoret isät selostavat intoa puhkuen tenaviensa viimeisimmät toilailut ja leuhkivat Joonan tai Johannan menestyksillä. Konjakkeja ja viskejä juodaan varpajaisten kunniaksi aamuisin harva se päivä. Ala on vielä miesvoittoinen, mutta kauniimpi sukupuoli valtaa lujaa vauhtia tilaa itselleen. It-firmoihin tulevat naiset ovat siinä iässä, että äitiys on erittäin todennäköinen tapahtuma jokaisella. Viime viikolla jo unohdin kenen lapsen potkuhousuihin annoin keräyksessä valuuttaa. Oliko se tyttö vai poika? Se olisi hyvä muistaa silloin, kun väsynyt mutta onnellinen äiti ilmaantuu iltapäivällä toimistolle näyttämään suloista käärylettään. Kahvitauolla kurkkaan lastenvaunuihin. Sininen potkupuku, siis poika kyseessä. Vauva on mielestäni kumman näköinen. Mietin hetken, kehunko poikaa isänsä näköiseksi, vaikka en edes muista miltä natiaisen isä näyttää. Pienen pähkäilyn jälkeen päätän kertoa totuuden ja sanon vauvan olevan kumman näköinen. Tuore äiti naurahtaa kohteliaasti ja pari nuorta isää kertoo tohkeissaan, miten halvalla lastenvaunut saa tilattua netitse Saksasta. Poistuessaan toimistolta äitiytynyt nörttinainen on onnellinen. Vauva oli itkemättä koko vierailun ajan. |
tiistaina, tammikuuta 02, 2007
|
Riitta katseli uutta työhuonettaan ja tunsi ahdistuksen puristavan otettaan rinnasta. Olihan siellä pöytä ja tuoli ja hyllyjä. Kauniskin se oli. Mutta pieni. Lähes puolta pienempi kuin entisessä paikassa mutta tavallaan kodikkaampi. Niin oli parempi vaan nyt ajatella. Tietokonekin oli, huoneen edelliseltä haltijalta. Tai oikeastaan sitä edelliseltä. Mutta ei hän sitä käyttää voinut, koska hänellä ei ollut tunnuksia, joilla kirjautua sisään. Tunnukset saadakseen olisi pitänyt hakea intrasta täytettävä lomake mutta sinne pääsi vain, jos oli tunnukset, jotka sai, kun täytt ... Niin ja puhelin. Olihan siellä puhelin. Riitta ei tiennyt itkeäkö vaiko nauraa sille 70-luvun pönöttävälle puhelimelle. Sellaisia oli enää vanhoissa amerikkalaisissa valmiiksi nauretuissa toimistosketseissä, joissa johtajan huoneen edessä istuva sihteeri sanoo sisäpuhelimeen, että täällä olisi vieras. Lyhytvalinnoissa oli valmiiksi numerot kolmeen jo kuopattuun yksikköön. Eikun neljään, Riitan oma entinen yksikkö oli siinä neljäntenä. Ja joku janne. Kahvihuoneessa uusi pomo esitteli talon tapoja. Avasi mikroaaltouunin luukun ja näytti, että tässä on mikro. Sitä saa käyttää. Sitten se avasi jääkaapin oven ja sanoi, että täällä voitte säilyttää eväitä. Riitta nyökkäili ja yritti nieleskellä kahviaan. Sitten pomo napautti kämmenellään astianpesukonetta ja sanoi, että tässä on astianpesukone mutta sitä ei käytetä vaan jokainen pesee omat astiansa. Riitta hörppäsi kahvinsa loppuun, kieltäytyi joulupiparista kolmannen kerran ja nousi. Onneksi tuli edes oma muki mukaan. Jonain päivänä pidän tätä ihan normaalina työpaikkana, ajatteli Riitta mutta ei oikein uskonut itseään. |
perjantaina, joulukuuta 22, 2006
|
Riitta katseli työhuoneensa ikkunasta mustalle parkkipaikalle. Maisema oli tuttu mutta silti tänään niin erilainen. Hän ei muistanut yhtään näin mustaa joulua. Tällaista hän ei ollut osannut koskaan kuvitella edes kokevansa. Mustaa ulkona, mustaa sisällä, mustaa mielessä, pelkkää mustaa. Riitta istui tyhjyyttä kumisevassa toimistossa, jonka huoneet olivat vain kaikuvia seiniä enää. Tyhjiä ihmisistä, tyhjiä huonekaluista, tyhjiä tunteista. Mutta muistoja, niitä siellä oli. Riitalle olisi kahden kuukauden kuluttua tullut 30 vuotta täyteen mutta nyt ei tule. Hänen viimeinen työpäivänsä oli täyttymässä. Perjantai. Jouluaaton aaton aatto. Hän muisti kaikki ne 28 aiempaa joulua, jolloin johto oli tuonut kukkia, asiakkaat lahjoja, johto oli käynyt jopa kättelemässä, tiernapojat laulamassa. Nyt ei mitään. Ei mitään. Viidentuhannen työntekijän yritys ja kukaan ei muista, että osasto lakkaa olemasta nyt. Riitan silmäkulmasta pusertui kyynel. Heidän tiiminsä oli kokenut yhdessä niin paljon: viisi lasta oli synnytetty, oli kohdattu lasten ripulit, koulukiusaamiset, murrosiät, valmistumiset. Oli vietetty useita kymmenvuotisjuhlia, lakkiaisia, häitä, hautajaisia, eläköitymisiä, avioliittoja, eroja. Itketty, naurettu, otettu osaa, surtu, iloittu. Eletty. Nyt se oli tässä. Kaikki oli nyt tässä. Eikä silti mitään. Riitta nousi työtuolistaan. Viimeisen kerran. Hän oli päivän mittaan ajatellut jo monta kertaa tekevänsä viimeisen kerran asioita. Viimeisen kerran he olivat yhdessä juoneet kahvia. Pomo oli heittänyt kahvitunnin jälkeen roskiin mukin, jossa luki Pomo. Viimeisen kerran he olivat yhdessä nauraneet vaikka silmät olivat kyynelissä. Riitta katsoi työhuonettaan. Huonetta, josta hän aikanaan kuvitteli lähtevänsä eläkkeelle. Hän katsoi sen muistoja vielä kerran silmästä silmään. Kohta se olisi tyhjä, jonkun muun tavarat tuotaisiin siihen. Kahden vuoden päästä kukaan ei muistaisi hänen osastonsa siellä koskaan olleenkaan. Hän oli viimeinen. Hänen tehtäväkseen jäi valojen sammuttaminen. Hyvää joulua vaan teillekin, ajatteli hän sulkiessaan oven. Viimeisen kerran. |
