torstaina, lokakuuta 23, 2003
|
Piiloinen
Kun Firman tukipylväs, harmaapäinen kaikkensa Firmalle antanut jäärä on jäämässä eläkkeelle, lähetetään joku osaston vähäisemmistä kerjuukierrokselle korttinipun kanssa. Läksiäslahja pitäisi ostaa. Nimilistan ensimmäisenä itse Pääjehun nimi ja rehvakas summa viestittämässä, että näin paljon minä arvostan teitä puurtajia ja mullahan on millä mällätä, ottakaa tästä mallia, mutta älkää nyt kuitenkaan silmille hyppikö, puoletkin riittää. Siihen sitten kirjoitellaan nimiä ja katsotaan tarkasti, mitä Jore on antanut, mitä Pena ja mitä Seikku. Osaa sitten haarukoida oman ryhmänsä ja laittaa saman. Kirpaiseehan se, ei meillä nyt niin paljon yhteistä ollut. Itse asiassa, enhän minä edes tuntenut koko tyyppiä. Mutta täytyyhän siihen laittaa, ajattelevat muuten, että olen pihi. Lähtijän lähin työtoveri ostaa rahoilla matkalahjakortin, kun nyt kerran on aikaa lähteä sinne etelään. Pidetään juhlat, joissa lähtijää kehutaan ja läiskitään olalle. Virallisissa puheissa johtaja yrittää sanoa jotain nokkelaa, mutta kuitenkin niin, että huomataan, että kyllä minä tiedän, mitä sinä olet tehnyt (Aikaisemmin päivällä: "Hei, mitä se Martti nyt tekikään työkseen? Ai, se oli kirjanpitäjä. Viitsitkö hei kaivaa jostain netistä jotain runon pätkää puheeseen, pliis.") Vähäväkiset voivat vaan yksinkertaisesti tiristää kyyneleen silmäkulmaan ja puristaa kättä: "Kuinka me nyt tullaan toimeen, kun sä lähdet. Sähän tätä firmaa olet pystyssä pitänyt." Syödään ja juodaan tarjotut eväät ja puhutaan lisää kauniita. Lopuksi puhutaan suut puhtaisksi. Seuraavana aamuna kukaan ei muista enää Marttia. Hiljainen tieto on mennyt. Piiloinen on lopullisesti poissa. Hän istuu yksin yksiössään ja yrittää nauttia siitä, että ei tarvitse lähteä minnekään. Hän antaa matkalahjakortin veljenpojalle. |