Kun kahvi palaa pohjaan

 





torstaina, joulukuuta 11, 2003

Aah, pikkujoulukeskustelu sopii kuin purkka tukkaan toimiston uudelle harjoittelijalle. Hän on blondi, niin blondi, että tarvitsee joka kerta apua kopiokoneen kanssa ja lähettää valkoisia fakseja. Häntä on vahdittava silmä kovana mittavien vahinkojen välttämiseksi. Hän ei ole lukenut työsopimuksen pientä pränttiä. Mutta hän ei välitä, hän keskittyy ajattelemaan vain viikonloppua ja seuraavia bileitä…

***

Pikkujouluissa on pahinta eri ikäpolvien estoton ja vapaamielinen sekoittaminen. Keski-ikäiset haluavat ehdottomasti karaokea ja joulupukin, nuoret tanssia, mutta onneksi yhteinen intohimo kaikille ovat väkijuomat.

Terästetty glögi on nimittäin se ainut tekijä, joka auttaa mielenterveyden säilyttämisessä meitä, jotka emme vielä ole ylittäneet sitä maagista ikärajaa, jonka jälkeen ei enää tajua, mikä on niinku koleeta ja mikä ihan out.

- Joulupukki on niin nolo ilmestys. Lurpsuvasilmäinen tyyppi pilailukaupan tamineissa talsii sisään, jakaa lahjat ja huutaa ovelta kiitos saatuaan rahat keikasta. Kauhistuneen nolo ulkomaalainen työntekijä istutetaan pukin polvelle ja näystä otetaan valokuvia. Lasittunein silmin osa-aikaiset opiskelija-työntekijät ajattelevat tilauspukkiin kulutettua vähintään viittäkymppiä: ”Mitä tuhlausta, mä olisin tehnyt sen kahdestakympistä.”
- Karaokesta ei tarvinne edes puhua. Se on niin noloa. Jotenkin sitä vaan aina päätyy laulamaan. Jotenkin vaan juuri silloin aina on vuorossa Aikuinen nainen.
- Diskoilukin menee ihan plörinäksi, kun ainut se tyyppi, joka saa levyt myös ulos stereolaitteistosta, suostuu soittamaan vain Dingoa, Kate Bushia ja the Doorsia. Monsieur Pikkupomo uskaltautuu vetäisemään sihteeritytön humppaamaan Ultra Bran tahdissa.

Viimein keski-ikäiset väsyvät ja lähtevät kotiin; muut lähtevät baariin hankkimaan lisää aivoja sumentavia aineita estääkseen ajatustoiminnan koskien illan tapahtumia.