tiistaina, joulukuuta 16, 2003
|
First Work Day (sävel: Sub-urban Tribe)
Kohmettunut virne kasvoilla kierrätetään ympäri taloa. Miten tänne nyt päädyttiin? Niin mihin oveen mun avain sopii? Tässä ovat Liisa, Marjatta, Juhani, Antero ja Johanna, uudet työkaverit. Tosin en muista, kuka on kuka. Tuttu etunimi yhdistyy johonkin julkkikseen, yhdistän Anteron Mertarantaan. Luulen Marjattaa Johannaksi ja on erikseen pinnisteltävä, että muistaisin kutsua heitä oikeilla nimillään. Olen todellisuudessa unohtanut ohjaajani nimen ja luulen häntä siksi joka oli työhönottajani. Kahvitauolla salakuuntelen ahnaasti oikeita nimiä, mutta tilannetta vaikeuttaa se, että talossa on ainakin kolme Juhaa ja kaksi Mikaa. Olen ottanut jonkun henkilökohtaisen kahvimukin jonka omistaja istuu parhaillaan vastapäätä minua, verenhimoisena, kertakäyttömukinsa kanssa. Hikoillen ja yökkien juon kahvia mustana, sillä maitoa ei ole koska kukaan oikeista työntekijöistä ei käytä sitä. Kahvipöydän ihmiset katsovat minua ahdistuneen säälivinä: taas joku harjoittelija. Ainoa, mikä jää mieleen jotenkuten, on työpisteeni sijainti. Kauhistuneena katselen asiakaskuntaa. Ihmiset ovat tympeäilmeistä tuulipukukansaa, ei mitään glamouria vaan synkeitä ilmeitä. Motoriikkani on pettänyt. Huidon käsillä miten sattuu, tavarat lentelevät. Änkytän. Miten näissä tilanteissa toimitaan? Kenelle pitäisi soittaa, en edes pidä puhelimista. Puhun sekavia muille työntekijöille ja säntäilen; muiden ilmeet kertovat: mikä blondi. En sentään onnistu lähtiessäni hälyttämään vartiointifirmaa paikalle. Kun kaverit kysyvät uudesta työpaikasta, en osaa kertoa siitä mitään: en mitään yrityksen etiikasta, strategiasta, motosta tai kehityskaaresta. Mut kai tää menee. |