perjantaina, joulukuuta 12, 2003
|
Ei ole vahvasti Firman asiat esillä eräidenkään työtoveiden mielessä *paheksuntaa, puhinaa, silmien pyörittelyä*. Toisilla on tässä painostusta suunnalta jos toiseltakin. Loputtomasti erilaisia velvollisuuksia ja vaateita, ilman minkäänlaisia oikeuksia. Työnantaja katsoo oikeudekseen vaatia, että olen skarppina neljässä eri palaverissa samalla suorittaen vahvaa kontribuutiota viiteen eri asiaan yhtäaikaa. Tästähän seuraa tietenkin se, että on pakko myöntää oma rajallisuutensa ja se, että työpaikan askelmerkit ovat joskus aika pelleilyä. Leikitään sitten näillä säännöillä, kyllä minäkin osaan. Otetaan nyt vaikka leikki nimeltä ei tää oo helppoo. Siis se, että jos joku osaa oikein näppärästi ja hyvin ja joutuisasti tehdä työnsä, tehdä ison asian ikäänkuin liian helposti, niin on yleiseti hyväksyttyä ja paikallaan käyttää näön vuoksi siihen reilusti enemmän aikaa, jos ei muuten, niin ainahan sen päällä voi istua. Ja kun sen sitten luovuttaa, niin ainakin riittävän vaikein saattein ja antaen ymmärtää, että tämä ei ollut helppo ja vähän kaverina niinkuin ihan vaan sulle nyt tämän kerran. Pienikin työ täytyy saada näyttämään suurelta ponnistukselta ja isolta uhraukselta. Muuten saattaa arvostus romahtaa, joku vielä saattaa hoksata, että ei nämä meikäläisen hommat kummoisia ole. Joskus työt nyt vaan on sellaisia, että täytyy pelkästään ajatella. Ja ajatteluhan ei ole työtä, mitä? Hei, kyllä minä teen silloinkin työtä, joskus jopa oikein hyvää työtä. Antakaa lapio ja osoittakaa ojalle paikka, jos tahdotte että putkinäköisesti teen vain yhtä asiaa. Ei vaan, täytyy kaivaa muovilapio ja ryhtyä leipomaan hiekkakakkuja. Rupeankin nyt leikkimään vaikka sitä katsokaa-kuinka-ahkera-olen-ollut-täällä-jo-seitsemästä-ja-lähden-vasta-kuudelta-kun-olen-niin-tärkeä-ja-korvaamaton -leikkiä. |