Kun kahvi palaa pohjaan

 





torstaina, maaliskuuta 30, 2006

Kutinaa

Myyntiedustaja Simo Kuosmanen seisoi hyvin merkittävän asiakkaan neuvotteluhuoneessa. Kuosmanen oli kovin hermostunut, pulssi hakkasi tuplavauhtia pelkästä jännityksestä. Simon kämmenet hikoilivat, sokerikuorrutetun munkin aiheuttama tahmeus sormissa tuntui etovalta. Sokerimurut koristivat pukuakin kuin hilsemyrsky. Sokeroidut munkit olivat syvältä.

Seuraavan tunnin palaverin aikana Simo Kuosmasen pitäisi vakuuttaa asiakas siitä, että kesällä loppuvaa ylläpitosopimusta kannattaisi jatkaa vuodeksi eteenpäinkin. Asiakkaan johtoryhmä suhtautui jo valmiiksi nihkeästi tähän palaveriin. Viime vuonna asiat eivät todellakaan olleet menneet putkeen, aikataulut ja tavoitteet olivat kusaisseet oikein kunnolla. Osittain syy oli riittämättömissä resursseissa Simon firman puolelta, osittain taas kokemattomassa projektipäällikössä asiakkaan päässä.

Vuoden alussa Kuosmasen firma oli myyty. Nyt se oli osa alan suurinta yritystä. Teoriassa resurssien ja osaamisen olisi yrityskaupan myötä pitänyt nousta uudelle tasolle, mutta erilaisten hässäköiden takia asiat olivat menneet entistä enemmän sekaisin. Asiakas oli jo pari kertaa reklamoinut palvelun laadusta, syystäkin. Nyt uusi koneisto oli kuitenkin saatu rasvattua kuntoon, se olisi näytön paikka. Viidennes vuoden provisioista olisi kiinni tästä neuvottelusta. Simo Kuosmasen
kainaloa kutitti aivan armottomasti. Hiki virtasi kylkeä pitkin.

Asiakkaan toimitusjohtaja oli myöhässä, kokousta ei voitu aloittaa. Pientä smalltalkia ja hymistelyä. Lisää munkkeja kaikille. Tavaton kutina Simon hikisessä kainalossa. Aivan kestämätön. Vaivihkaa Kuosmanen avaa yhden napin paidastaan ja huomaamatta työntää kämmenensä kainaloon. Helpottava rapsutus.

Toimitusjohtaja astuu sisään. Hän näkee ensimmäiseksi hikoilevan miehen käsi kainalossa. Kuosmanen ottaa kouransa nopeasti pois kainalostaan, ja ojentaa sen toimitusjohtajan suuntaan.

"Simo Kuosmanen Datagreatista! Iltapäivää!"

Toimitusjohtaja ei kätellyt.