|
Kun kahvi palaa pohjaan
Kahvilla
Painomusteiset
Krediitit |
keskiviikkona, helmikuuta 08, 2006
|
Olipa kerran työtön levyseppä-hitsaaja Uolevi Mutikainen, joka halusi olla kuuluisa edes yhden päivän elämässään. Hän mietti kuumeisesti, mitä sellaista hän voisi tehdä, mikä avaisi hänelle tien tähtiin vaikkapa vain yhdeksi ohikiitäväksi hetkeksi. Koska Mutikaisella ei ollut töitä, eikä pienessä maaseutupitäjässä ollut levyseppä-hitsaajalle työpaikkaa näköpiirissä ihan kohta tulevaisuudessakaan, hän ymmärsi, että työn sankarina hän ei voisi maailmanmaineeseen nousta. Levyseppä-hitsaajan vapaa-ajanharrastuksissa ei liioin ollut eväitä kovin kummoiseen kuuluisuuteen. Ellei nyt sitten kantabaari sattuisi syttymään tuleen ja levyseppä-hitsaaja onnistuisi palon komealla kusikaarella taltuttamaan. Kyseinen kantabaari kuitenkin esitti merkittävää osaa työttömän levyseppä-hitsaaja Uolevi Mutikaisen taipaleessa kohti mainetta ja kunniaa. Siellä nimittäin pulppusi kuningasajatuksen alkulähde, vaikkei itse idea varsinaisesti juottolaan millään tavalla liittynytkään. Siis ei ainakaan aivan suoranaisesti. Vääntämällä ja kääntämällähän joku vääräleuka voisi jälkeenpäin väittää sen hyvinkin siihen liittyneen. - Mutikainen hei, myö lyötiinnii jätkien kans vettoo. Tahotsie kuulla mistä myö lyötiin? - Häh? - Nii jotta tahotsie kuulla mistä myö jätkien kans lyötiin vettoo? - Mie mistään raviloista mittään tiijjä. - Paskat myö mistään raviloista vettoo lyöty! Myö lyötiin vettoo ettet sie uskalla hakkee tuohon nuapurkaapuntiin hallintojohtajaks. Lehessä luk jotta hyö hakkoot uutta johtajoo. Vuan et sie uskalla. Myö vitonen mieheen lyötiin vettoo. - Ai mitennii en uskalla? Eihän se ollunna minnuu kummemp kulukija se eellinenkään johtaja. Näinkihän mie sen kerran. Tässä samassa puarissa mie oun hänen kans istunna ja vetännä pissee. Hää viel lens pihallekkii minnuu ennen. Mie sentäs sain jiähä pilikkuun asti. - Paljonkos mie suan jos haen? - Määräkoeran suat. Eikö näin ole, jätkät? Toenperrään. Ja niin laittoi työtön levyseppä-hitsaaja Uolevi Mutikainen hakupaperit vetämään hallintojohtajan virkaan. Aikanaan hän ehkä sai kavereiden lupaaman sikspäkin, mutta Mutikaiselle itselleen kaljapakkiakin suurempi täyttymys oli sittenkin se yhden päivän kuuluisuus, jonka loisteessa hän sai paistatella heti, kun hallintojohtajan viran hakuajan umpeutumista seuraavan aamun sanomalehti oli kylälle jaettu. -- sanelusta muistiinkirjoitti |