|
Kun kahvi palaa pohjaan
Kahvilla
Painomusteiset
Krediitit |
tiistaina, tammikuuta 10, 2006
|
Marja kuuli tutunoloisen naurun asiakaspalvelupisteestä mutta ei osannut heti yhdistää ääntä kasvoihin. Hänellä oli juuri tietokanta auki ja ajatus katkeili muutenkin, joten hän ei ehtinyt kiinnittää huomiota sen paremmin. Päätäkin särki ja jo viikon kestänyt unettomuus nosteli ärtymystä pintaan. Kaikki konttorin tapahtumat olivat läsnä etäisenä äänitapettina ja Marjan oli vaikea keskittyä. Sanna kuului vievän tutun äänen kahvihuoneeseen ja kevyt juttelu aaltoili Marjan tajuntaan. Nyt hän muisti: ääni kuului entiselle pomolle, Saaralle, joka sanoi itsensä irti keväällä. Tai sanoi ja sanoi. Vaihtoehtoja ei kuulemma ollut: joko irtisanoutuminen tai ikävämpi lähtö. Seitsemään kuukauteen Saara ei ollut uskaltanut tulla, mitähän siis nyt. Marja ei ollut varma, halusiko Saara tavata, joten hän päätti olla kuin ei olisi huomannut, tulkoon, jos haluaa. Marja kiinnitti ajatuksensa takaisin työhön ja tarttui tahmaisesti kääntyilevien ajatusten joukosta vilahtavaan langanpäähän alkaakseen uudestaan keskeytyneen ongelman ratkomisen. Sanna ja Saara kuuluivat ohittavan avoimen oven mutta Marja vaistosi Saaran olemuksesta halun lähteä sanomatta mitään. Sanna meni ottamaan kopioita ja sanoi Saaralle, että odota hetki vaikka tuolla Marjan huoneessa. Saara näytti hyvältä, tällä kertaa. Marja vaistoili hänen olotilaansa ja odotti, antoi pallon Saaralle, joka selvästi halusi puhua mutta ei osannut aloittaa. Saara oli ollut hyvin avoin jo ennen lähtöään ja tiesi, että kaikki tiesivät hänen ongelmastaan. Hän oli ollut katkaisuhoidossa useaan otteeseen ja saanut yhtä monta kertaa elämästään otteen ja menettänyt sen myös yhtä monta kertaa. Liian herkkä ja tunteellinen ihminen johtajaksi, yhdistelmä ei vain toiminut. Niin kuin ei toiminut Saaran avioliittokaan. Mutta hän oli edelleen oma herttainen itsensä, jaksoi hymyillä sarkastisesti kertoessaan ammattiliiton joululahjasta: liitto lähetti aaton aattona kirjeen, jossa eväsi häneltä ansiosidonnaisen, koska hän oli unohtanut ilmoittaa kahden heinäkuun päivän tilanteen, sen saman kuin kaikkina muinakin päivinä: työtön, työtön. Saaran joulu oli ollut ankea ja yksinäinen. Kyseli silti, mitä Marjalle kuuluu ja miten täällä töissä asiat. Marja kertoili työstä, ei mitään uutta, paitsi että uusi johtaja aloittaa kohta. Marja kertoi myös omista kivuistaan ja unettomuudestaan ja tunsi saman tien itsensä tyhmäksi. Ihan niin kuin hänen kipunsa olisivat mitään Saaran työttömyyden ja yksinäisyyden rinnalla. Ja varmaan paljon kiinnosti uuden johtajan tuleminen. Hiljaisuus laskeutui kiusallisena varjona huoneeseen. Saara ryhdistäytyi, katsoi Marjaa kevyesti hymyillen ja sanoi olevansa lomalla B-mielisairaalasta. Masennus. Hetkeksi Saaran silmät kostuivat, sitten hän nosti päätään ja sanoi, että pieniähän nämä murheet toisaalta ovat. Toista se on hänen huonetoverillaan, jota ahdistaa ja masentaa, kun kukaan ei vastaa hänelle vaikka hän soittaa päivittäin Tarja Haloselle: "Päivää, täällä puhuu kuningas Napoleon Bonaparte." Marja ja Saara halasivat erotessaan. Marjan ongelmat olivat yhtäkkiä aika mitättömiä. |