|
Kun kahvi palaa pohjaan
Kahvilla
Painomusteiset
Krediitit |
tiistaina, maaliskuuta 07, 2006
|
Jokainen arkipäivä puolen päivän aikoihin tunnen itseni entistä katkerammaksi. Avaan netistä toimiston ruokalan kotisivut, ja tsekkaan päivän tarjonnan. Uunimakkaraa, juureskeittoa, tonnikalasalaattia. Menu ei varsinaisesti saa vettä herumaan kielelle, vaikka sylettääkin. Tympääntyneenä jonotan tiskille saadakseni muonaa istumatyöläisen tarvitseman kalorimäärän verran. Toimistojen syöttölöiden täytyy olla sarasvuomaisen kannattavaa bisnestä. Asiakas saa ateriansa hieman halvemmalla kuin keskustan ravintoloista. Ruokala saa silti sapuskasta aivan normaalin lounaan hinnan, sillä firmat maksavat verotusarvosta ylijäävän osan. Tilan vuokra on varmaankin huomattavasti pienempi kuin oikeilla keskustan ravintoloilla. Henkilökuntakulut voidaan painaa minimiin, systeemihän pyörii itsepalveluperiaatteella. Kokit eivät ilmeisesti ole työpaikkaansa järin tyytyväisiä, vaihtuvuus on huima. Pisimmillään sama naama on ollut paistinlastan päässä puolisen vuotta. Safkat ovat pääsääntöisesti teollisia tuotteita, keittiön tehtäväksi jää lähinnä biomassan lämmittäminen sekä hienojen nimien keksiminen jauhelihapihveille. Negatiivinen palaute ei vaikuta mihinkään, sillä lounasruokailijat ovat liian mukavuudenhaluisia poistuakseen muualle murkinoimaan. Keskustan lounasravintoloina Amicat ja Sodexhot tekisivät konkurssin alta aikayksikön. Kukaan ei nyrpistelemättä maksaisi reilusti yli seitsemää euroa visvaisesta uunimakkarasta, varsinkin jos sitä jauhomakkaraa joutuisi jonottamaan vartin. Tavallisessa lounasravintolassa lounaspöydästä saa popsia poskeensa tavaraa niin paljon kuin napa vetää, toimistoruokala laittaa röyhkeästi makkaroiden yläpuolelle lapun, jossa ilmoitetaan ylimääräisen uunimakkaran maksavan euron! Nyt olen päättänyt äänestää jaloillani. Tästä lähtien syön joko omia eväitä työpöytäni ääressä, tai vaivaudun vetämään rotsin niskaan ja etsin muonaa, joka kaloritarpeen tyydyttämisen lisäksi tuottaa mielihyvää makuhermoilleni. |
