Kun kahvi palaa pohjaan

 





maanantaina, helmikuuta 09, 2004

mea : Bongari


Jokaisella työpaikallahan niitä on nähty. Niiden esiintymistiheys on suurimmillaan vuoden vaihteessa ja pienimmillään kesälomien jälkeen. Naaraspuoliset tunnistaa ulkonäön kohentumisesta, punaisista poskista, huolellisesti korjatusta huulipunasuusta ja silmien kirkkaudesta. Urospuoliset tunnistaa rohkeammista solmioista, huolellisen huolettomasta pukeutumisesta, joka poikkeaa yksilön aiemmasta ulkoasusta, lisäksi urospuolisen ympärillä leijailee tavallista kattavampi partavesipilvi.

Molempia tapaa usein liikkeellä heille epätyypillisissä paikoissa; väärillä käytävillä, hyllyjen välissä, yleensäkin vääriin aikoihin väärissä paikoissa ja tavattaessa ovat kasvoiltaan punaisia. Onnellinen hymy ja jotenkin epämääräisen hämillinen ilme ovat usein myös tunnusmerkkejä. Kyseiset yksilöt tulevat mielellään töihin, tekevät paljon ylitöitä ja ovat aina valmiita lähtemään koulutuksiin ja seminaareihin.

Rakkaus on ikuista, vain kohteet vaihtelevat.