|
Kun kahvi palaa pohjaan
Kahvilla
Painomusteiset
Krediitit |
perjantaina, tammikuuta 23, 2004
|
Jyrkkänä tuuli ylitse viistää vasta riisuttujen lehmusten, tehtaanpiippujen tummat nauhat lyövät ja iskuista ilmaraippojen julisteenrepaleet lepattavat, kolkko on kumina raitiokiskojen ja asemalle rientävät konttorirotat katsovat kylmissään yli idän kattojen tuumien kukin yksin: ”Taas tulee talvi! Kunpa työpaikka säilyisi kevääseen!” Ja valjusti, vilun lävistäessä sisuskalut kuin jäiseen keihääseen käy mielessä vuokra, kuukausiliput, hiilet, mitä taas puuttuu piian palkasta, ja kengät, koulumaksut ja seuraava erä Dragen parivuoteen osamaksusta. Kas jos me huoleti kesän päivät Astarten lehdoissa huorasimme, nyt katuvina, kun käy kylmä tuuli, oikean herramme edessä polvistumme: Kaiken herran, rahanjumalan, joka verta, kättä, päätä vallitsee, joka antaa katon tuulensuojaksi ja annettuaan taas pois tempaisee, joka kademielin vahtii, valvoo vaanii mitä teemme, mietimme ja uneksimme, joka meille sanat valitsee ja vaatteet ja laatii kartat meidän päiviemme. Joka hyytää vihamme ja toivon suistaa ja elämämme pilkkahintaan ostaa ja riemuksensa kaiken uskon murtaa ja sisun sammuttaa ja ilon kostaa, joka kahleisiin lyö runoilijan neron, työmiehen voiman, kyvyt sotilaan, ja sileän kilven tarkkaan asettaa rakkaimmat erottamaan toisistaan. George Orwell kirjassa Eläköön tuonenkielo |