Kun kahvi palaa pohjaan

 





tiistaina, toukokuuta 11, 2004

benrope : Silloin joskus.


Oi niitä aikoja, kun tietokoneissa sana Windows oli lähes tuntematon käsite ja verkoista kukaan toimistotyöntekijä ei ollut edes kuullut, saati internetistä. Jokainen PC oli ihan oma yksikkönsä, ja tietoja jaettiin lerpuilla. Kiintolevyllä saattoi olla jopa 20 megaa tilaa ja Leisure Suit Larry oli pelien aatelia, parasta mitä kesätyöntekijä tiesi. Sen parissa kesäorja vietti hetken jos toisenkin aina kun tylsältä tietojen naputtamisesta aanelosilta merkkipohjaisen ohjelman kautta johonkin tietokantaan ehti. Varmuuskopiot otettiin tietenkin niille lerpuille ja rukoiltiin, ettei kone söisi niitä seuraavan kerran asemaan työnnettäessä.

Jossain kerroksessa huhujen mukaan pyöri ihan oikea tietokone, joka sitten veikin tilaa puolet kerroksesta. Sitä hoitivat jotkut myyttiset hahmot, joita kutsuttiin operaattoreiksi. Kyllä joillakin sitten oli hienot ammatit.

Niin, ja silloin sai työhuoneessa ja kahvilassa tupakoida.