Kun kahvi palaa pohjaan

 





tiistaina, huhtikuuta 27, 2004

benrope : Kuiva juttu.


Konttoreiden vessoissa on ongelmana virkahenkilön känsäisten käsien pesu ja kuivaus ison tai pienen hädän helpottamisen jälkeen. Oli suunnittelija menetelmäksi valinnut minkä tahansa, se ei toimi. Paperipyyhkeet on yleensä finito, samoin kangaspyyheautomaatti käskee ottaa yhteyttä henkilökuntaan. Saippua on loppu aina.

Kaamein vaihtoehto on täyselektroninen pesusysteemi. Ensin käsille hätäilyssä lorahtaneet tipat pitäisi saada huuhdeltua pois, mutta se ei tahdo onnistua, koska automaattihanan tunnistin ei havaitse hanan alla olevia karvaisia käsiä. Kun tietokoneistettu kraana lopulta armeliaasti suostuu antamaan kahdeksi sekunniksi vettä, se valuu hanasta hihoille ja vettäpitämättömälle designkellolle.

Automaattinen kuivuri toimii tismalleen yhtä luotettavasti, peltinen puhallin ei käynnisty kirveelläkään. Minuutin edestakaisen käsien huitomisen jälkeen kämmenet ovatkin jo lähes kuivat. Viimeistelyn voi tehdä vessapaperilla, joka sekin loppuu. Seuraavalla isossa hädässään asioivalla onkin sitten jo hätä kädessä. Eikä naurata.