|
Kun kahvi palaa pohjaan
Kahvilla
Painomusteiset
Krediitit |
torstaina, toukokuuta 04, 2006
|
Alumiinirakenne Oy:n johtajan sihteeri, Leena Rupakko, sai sähköpostia toimistopäälliköltä heti aamusta. Niin aamusta, että Leena oli vielä kotona. - Helvetti, mitäs luen kotona työposteja, ajattelee Leena tavalla, josta toimistopäällikkö ei tiedä mitään. - Oma vikani tämäkin vetutus. Stanan mulkvisti, kun ei anna ihmisen edes herätä rauhassa. Ei malta odottaa työvuoron alkuun. Ihan pakko esittää voimajohtajaa. Per*eleen lastentarha koko toimisto, jos totta puhutaan, ajatteli Leena ääneen. Rupakon Leena oli toimiston selkäranka, joka hoiti aina suvereenisti asian kuin asian eikä kyselllyt haalarimiehiä rujompaankaan työhön. Leenaan saattoi luottaa toimitusjohtajakin, joka iän myötä oli alkanut viihtyä yhä paremmin ja pidempään lounailla ja voimaantumiskouluissa ja löydä sisäinen luova johtajasi ?seminaareissa. Kaikki tunsivat Leenan rauhallisena ja hiljaisena ja hyvin korrektina ja lojaalina naisena, jonka kasvoilla karehti ainainen ystävällinen hymy ja sivistynyt puhe silasi muuten niin räväkän Alumiinirakenteen lounastunteja. Kaikki tiesivät, että ilman Leenaa Alumiinirakenne olisi vaikeuksissa. Edellispäivänä tuotannon pääluottamusmies oli käynyt valittamassa toimistopäällikölle, että Rupakko tekee heidän hommiaan [silloin tällöin oli pakko koska deadlinet hakkasivat niskaan ja tuotannosta ei tullut ajoissa sitä, mitä oli pyydetty]. Toimistopäällikkö nillitti nyt, että "hyihyi ei saa tollasta tehdä". Että nyt pitää palaveerata-sitä ja tiedoksisaattaa-tätä ja blaa-blaa-blaa. - Vi**u mä jaksa noitten kanssa. Helvetin nulikka. Leena tuohtui jo ääneen. Toimistopäällikkö oli ollut tavallisena konttoriharjoittelijana Lempäälän sivukonttorissa silloin, kun Leena jo teki johtajan sihteerin hommia. Hoiteli koko toimiston ja sen sivukonttorinkin, kun johtaja johti mieluummin pitkiä lounaspalavereita Jyväshovissa ja nipisteli tarjoilijoita. - Sit tää helvetin nilkki rupes nuoleen oikeita ahtereita ja pääty lopulta päälliköks. Ja nyt ei meinaa enää maailman seinät tälle riittää. Vetäköön sanonko mitä ja minne. Leena Rupakko kiroili ääneen peilikuvalleen samalla, kun kietoi maantien värisiä hiuksiaan lämpörullille. Leena päätti sanoa suorat sanat toimistopäällikölle. Heti, kun pääsisi toimistolle. Leena polki räntäsateessa viiden kilometrin työmatkansa ja veden valuessa kasvoilta, kylmän hiipiessä hihoista sisään ja kostean viiman suoriessa vastalaitettuja kiharoita Leena rauhoittui ja ajatteli, että antaa olla, ei anna aihetta, ei jaksa. Kasvakoon mieheksi jonkun muun paimentaessa. Ja päätti sanoa itsensä irti. Puolen vuoden päästä Leena heräilee Espanjan huvilallaan ja aukaisee kotimaan lehden aamuauringon lämmittäessä hänen vaaleita hiuksiaan ja hyväillessä ruskettuneita hartioitaan patiolla. Hän hörppii aamukahviaan ja hymähtää vienosti. Protestilistalla näyttää olevan Alumiinirakenne Oy. Seuraavalla sivulla on pikku-uutinen, jossa firman toimistopäällikkö on pidätetty epäiltynä Alumiinirakenteen kirjanpidon väärentämisestä, kavalluksista ja omien laskujensa maksattamisesta firmalla. Toimistopäällikkö kiistää syytteet ja ihmettelee, miksei kukaan tarkista, että ei hänellä ole mitään tekemistä joidenkin hämärien rakennusfirmojen ja Espanjaan rakennetun loma-asunnon kanssa, velkaisella miehellä. |