|
Kun kahvi palaa pohjaan
Kahvilla
Painomusteiset
Krediitit |
torstaina, toukokuuta 11, 2006
|
Olisivat voineet sanoa vaikka, että häntä ei tarvita enää. Mutta että ilmoitetaan, että koko hänen elämäntyönsä, kaikki kolmekymmentä vuotta talon eteen tehtyä työtä ja koko osasto hävitetään ja palvelut ostetaan muualta. Sitä hän ei jaksanut käsittää ja hyväksyä. Hänen elämältään oli viety tarkoitus. Kuukauden hän oli silti edelleen tullut työpaikalleen, kaksi vuotta sitten valmistuneeseen toimistorakennuksen joka aamu, tehnyt välttämättömät työt ja hymyillyt asiakkaille edelleen vaikka hänen elämänsä oli luhistunut. Sillä sehän oli hänen työtään. Vielä. Uusi toimistorakennus oli ilmastoitu ja viileä, varustettu kaikenlaisilla hälyttimillä, jotka laukesivat milloin mistäkin syystä. Siksi juuri kukaan kuusikerroksisessa lasipalatsissa ei reagoinut, kun hälyttimet soivat. Jos ilma oli kaunis, saattoi väki valua pihalle ja odotella palolaitoksen miehiä, jotka kytkisivät hälyttimet pois. Eräänä erityisen kuumana toukokuun päivänä palohälytys soi pitkään ja koska ilma tosiaan oli kaunis, kaikki lähtivät poikkeuksellisesti pihalle. Kukaan ei tietenkään ottanut tavaroitaan mukaan. Väärä hälytyshän se kuitenkin taas olisi. Mutta ei se ollut väärä sillä kertaa. Talo paloi ja toimistot ja henkilökunnan tavarat siinä mukana. Seuraavana päivänä huomattiin, että sitä hiljaista ystävällisesti hymyilevää naista kolmannesta kerroksesta ei kukaan ollut nähnyt palon jälkeen. Joku tiesi kertoa, että hänet oli hälytyksen jälkeen nähty reppu olalla katselemassa paloa. Naisella oli ainoana ollut koko omaisuutensa mukanaan. |