|
Kun kahvi palaa pohjaan
Kahvilla
Painomusteiset
Krediitit |
torstaina, maaliskuuta 18, 2004
|
Reiska ja Sakke laahustivat loskassa pikkukengät märkinä työpaikalle, kello ei olllut seitsemääkään. Sakella nahkatakki, mutta Reiskalla vain verkkarit. Vettä satoi ja verkkatakki oli jo selästä märkä. Ilmeet olivat synkkiä, Enskaa ei näkynyt. Joka aamu he kokoontuvat torin laidan penkille istuskimaan, vaihtavat sanan harvakseltaan. Aamun toinen sätkä kääritään hiljaisina. Enskaa ei näkynyt, mikähän sillä on. Ollut jaloistaan huono jo kesästä. Reiska oli aikoinaan laitosmiehenä, mutta sitäkään tehdasta enää ole. Sakke on ollut satunnaisesti rakennuksilla töissä, mutta eihän sielläkään enää töitä ole, ammattitaidottomalle. Ja maistuu viinakin liikaa. Sakke ei valita. Enska on ollut maalarina, sen silmät on herkät, kävelykin sujuu köpötellen, ties mitä vaikuttaneet kaikki ne myrkyt, joita ehti haistella ennen sairaseläkkeelle pääsemistään. Bussini jatkoi matkaa, en nähnyt vieläkään Enskaa. Vielä viime kesänä aamuisin pyörällä ohiajaessani olivat kaverukset puheliaampia, aina sieltä joku heitto kuului ohiajaville naisille. Talvi on ollut pitkä ja kylmä, vaatteetkin samat, ei ihme, että oli synkkiä ja hiljaisia miehiä torin penkillä, pitkä päivä edessä. Kenenkähän vuoro oli hakea viinakaupasta punakorkkinen pullo. Työstä tullessa kävin kirjastossa, joka on on poikien työpaikan vieressä. Kuulin heidän puhuvan Enskasta ja hidastin kävelyäni. "...kaatunu...", "...ei se siitä enää tolkkuihinsa...", "...stana, kun huono tuuri...", "...prkle, hyvä jätkä se oli...". Tänä aamuna Reiska ja Sakke olivat jo penkillään, kun menin ohi. Nyt riittää vähäksi aikaa puhumista. Mitä minäkin valitan varhaista ylösnousemista, väsymystä. Minullahan on asiat hyvin. On koti ja työpaikka. |