perjantaina, marraskuuta 28, 2003
|
Etiikkaa
Tää on niin tätä; on mietitty yritysten strategiat seminaareissa moneen kertaan. Joka yrityksen pomomiehet ovat pitäneet strategiaseminaarinsa, jonne on ajettu kartanovolvoilla ja joissa on muovailtu pyöreitä kaunolauseita, niitä samoja, jotka olisivat olleet luettavissa naapurifirman strategiasuunnitelmista. On määritelty arvot ja kirjattu kolmen kohdan arvomaailma, jonka voi kätevästi painaa vaikka hiirimattoon. Mutta ei, ei riitä tämä. Nyt pitää olla Etiikkakirja, jonka etiikkatyöryhmä koostaa. Etiikkakirjassa kerrotaan sitten se, minkä kaikki tietävät: kiillotettuja arvoja ei osata käytännössä noudattaa. Toisella kädellä viitotaan kirjattuihin arvoihin ja toisella kädellä osoitetaan ulko-ovea, tai vaihtoehtoisesti kädellä evätään keskustelu duunarin oikeuksista. Etiikkakirja neuvoo, miten kirjattuja arvoja noudatetaan. Vaan miten luetaan Etiikkakirjaa, täytynee tehdä lyhennetty kansanpainos: 1) älä pössötä, 2) kaveri on ihminen 3) elä sen mukaan. |
keskiviikkona, marraskuuta 26, 2003
|
KONTTORIN SÄÄNNÖT
1. Wirkailijan on joka päiwä lakaistawa lattiat, pyyhittäwä pölyt huonekaluista ja hyllyistä. 2. Joka päiwä täytetään öljylamput, puhdistetaan uunit ja ristikot. Ikkunat pestään kerran wiikossa. 3. Jokainen wirkailija tuo päiwittäin sisälle sangon wettä ja kapallisen hiiliä. 4. Kynät teroitetaan huolellisesti, mutta kärjen saa kukin wuolla mieleisekseen. 5. Konttori awataan klo 7 ja suljetaan klo 8 illalla paitsi pyhinä, jolloin se on suljettuna. Jokaisen wirkailijan odotetaan käywän kirkossa sunnuntaina ja muutenkin wiettäwän ajan siweellisesti. 6. Mieswirkailijat saavat yhden illan wapaata wiikossa woidakseen seurustella tyttöjen kanssa, ahkera kirkossakäwijä saa kuitenkin kaksi iltaa. 7. Naiswirkailijoiden tulee elää suuressa siweydessä, erittäinkin nuorten neitojen. Kaikenlainen flirttailu konttorissa on kielletty. 8. Konttorin porsliininen lawoire on yksinomaan konttorin chefin ja kasöörin käytössä. Muut käyttäkööt pesemiseen kuparista lawoirea. 9. Kun työtunnit owat lopussa on ilta wietettäwä lukemalla Raamattua ja muita hywiä kirjoja. 10. Se, joka polttaa espanjalaisia sikaareja, nauttii alkoholijuomaa mitä tahansa, ajattaa partansa parturissa tai käy wedonlyönti- tai muissa julkisissa paikoissa, antaa aiheen epäillä hänen arwoaan, tarkoituksiaan, vilpittömyyttään ja kunniallisuuttaan. 11. Wirkailija, joka on uskollisesti ja moitteettomasti suorittanut työnsä wiiden wuoden aikana ja osoittautunut säästäwäiseksi sekä pitänyt huolen siweellisistä welwollisuuksistaan, saa wiiden sentin korotuksen päiwässä, mikäli liikkeen tuottama woitto sen sallii. - Henry Ford Motor Company 1903 |
tiistaina, marraskuuta 25, 2003
|
Käyhän se näinkin
Postissa oli ilo asioida. Kun ihmispolo onnistui verisuoniaan katkomatta jonottamaan tiskille asti, odotus palkittiin iloisella palvelualttiudella ja joustavuudella. Näin. Katsoin arvioivasti jonot ja jonottajien paketit ja valitsin mielestäni nopeimmin etenevän. Okei, myönnetään, enhän minä tietenkään niin tehnyt, sillä siitä ei olisi mitään hyötyä: aina minun valitsemani jono on hitain. Jos pitäisi ehdottomasti valita hitain jono, onnistuisin valitsemaan nopeimman. Tällä kertaa valitsin jonon, jossa kansanedustaja seisoi, onhan sekin joku tapa valita. Mutta ei toimiva. Palvelu loppui kansanedustajan kohdalla. Kun vihdoin sain vuoroni viittä vaille sulkemisajan selvittyäni pelkällä katsepuukotuksella edellä olevasta töpeksivästä nuoresta miehestä (miten joku voi unohtaa, että hänellä on kaksi pakettia samaan aikaan, kun ne roikkuvat hänen mplemmissa käsissään), ojensin paketin ja valmiiksi täytetyn pakettikortin ja sanoin palvelijarouvalle, että tämä ei mahdu vastaanottajan postilaatikosta, että ihan vaan sillä sanon, ettei tarvitse suotta eestaas sitä kuljetella. Rouva heittää ylimielisesti tarkasti täyttämäni pakettikortin roskiin ja sanoo: "Tää on maksikirje ja postinkantaja soittaa ovikelloa." - "Ei siellä ole ketään avaamassa, siksi ajattelinkin, että kerron jo tässä, niin säästyy aikaa ja vaivaa. Että ei maksa vaivaa kannella sitä edestakaisin. Hehe." "Koska tää nyt on maksikirje, niin kantaja vie sen, ja jos se ei mahdu, soittaa ovikelloa." - "Ymmärsin, mutta mitä järkeä siinä on, kun ei se kerran mahdu ja siellä ei kukaan avaa ovea. Pitääkö mun pakata se suurempaan laatikkoon, että sen voi noutaa, kun se kuitenkin noudetaan." "No, se on niiden murhe." Just näin. Tosi luovaa ja joustavaa. |
maanantaina, marraskuuta 24, 2003
|
Onko tuoli hyvin?
Toimistohuoneeni ovesta purjehtii oudon näköinen heppu kohti karsinaani. Toimitusjohtajan ohjaamana. Tämä ei näytä hyvältä, kaveri on ihan sen näköinen, että on tulossa pidättämään minut. Yritän muistella kaikkia tekemiäni pahuuksia. Kävellyt päin punaisia noin tuhat kertaa, painanut marketin hedelmäpuntarissa halvempaa hintaa. Verotkin on maksettu, kai. Ei, noin pienistä ei tulla hakemaan duunista. - Moi benrope. Tässä on työsuojelutarkastaja Kuivalainen - Päivää. Kuivalainen. - Benrope. - Meillä on nyt projektina työolosuhteiden tarkastaminen konttoreissa ja tästä toimistosta ihan satunnaisesti valittiin tämä sinun työpisteesi ja pari muuta. Minä nyt kyselen tässä kaikenlaista. - Joo, anna palaa vaan. - Sulla näyttää tuota tavaraa olevan ihan pöydän täydeltä. - No onhan noita papereita tähän kertynyt. - Tämä valaistus, sulla ei näytä olevan lainkaan kohdevalaistusta. Sellainen varmaan olisi tarpeen. Eikö tässä ole vähän liian pimeää? - Ei, tää on ihan hyvä. Valoa on riittävästi, eikä mikään häikäise silmiin tai näyttöön. - Noista ikkunoista taitaa paistaa aurinko suoraan silmiin? - No siksi nuo kaihtimet onkin kiinni. - Yhhmh. Ja katsotaan sitten työskentelyasentosi. Oletko saanut ohjausta oikeaoppisesta työskentelyasennosta. - Häh? Mistä? No en. Kyllä tämä näpyttely sujuu muutenkin. - Katsotaanpas sitä asentoasi. Näytähän miten normaalisti työskentelet siinä. En kehtaa näyttää normaalia löhöasentoani. Ryhdistäydyn ja yritän säälittävästi istua korrektisti ja naputella näppäimistöä siten, kuin kuvittelen kirjoissa oikeaksi kerrotun. Tunnen itseni naurettavaksi ja välittömästi joka paikkaa alkaa jomottaa. - Siis tuo on normaali työskentelyasentosi? - Öh...joo. - Selvä...ja onko täällä jotain häiriötekijöitä, joista haluaisit kertoa? - Ei, kyllä kaikki on ihan ok. - Ei melua sitten ole liikaa? - Nou. - Entäs noi stereot tuossa. Nehän taitavat olla hiukan häiritsevät. - Mitä? Noi on mun omat stereot, ne häiritsee mua juuri niin paljon kuin itse haluan. - Ahhah. Sitten tämä huoneen ilmastointi. Onko se sopiva. Ettei ole liian kylmä tai kuuma? Tätä samaa jatkuu puolisen tuntia ja Kuivalainen tekee tärkeän näköisenä merkintöjä lomakkeisiinsa. Joka ikisestä asiasta mies yrittää väkisin houkutella esiin vain huonot puolet. Lopulta kaveri on tyytyväinen, kun on saanut huijattua minulta muutaman miinuksen papereihinsa. - Selvä. Tässä sitten kaikki. Me käymme nämä paperit läpi ja ehdotamme sitten parannuksia. Kätellään. Tyyppi lähtee kiusaamaan seuraavaa uhria, on selvästi omistautunut työlleen. Voi halvattu, ruokatunti on alkanut jo aikoja sitten. Ahdistaa. |
perjantaina, marraskuuta 21, 2003
|
Korttelin suurin
Jos haluat omistaa kaikista suurimman kiintolevyn, tässä on ratkaisu. |
torstaina, marraskuuta 20, 2003
|
Korokkeelle
Tänään on se päivä, jolloin hetkellisesti käännän kelkkani ja kannatan PowerPoint-esityksiä, upea tekniikka, so cool! Oikein kunnon slaidipakka ja paljon liikkuvia osia. Mitäs noita nyt jo on; hm. 12 sivua monistettuna 3 kuvaa päällekkäin viivat vieressä. Kyllä näillä jo vaikutuksen tekee. On ihan eri asia irvistellä katsomon puolella ja piirrellä tuhmia kuvia monisteisiin, pistellä itseään kynällä ja tirkistellä, mitä muut piirtelee. Sieltä on hyvä luoda ylenkatseita ja heitellä sivuhuomautuksia ja puoliääneen kuiskia vierustoverin korvaan ja merkitsevästi naurahdella. Kyllä on helppo irvistellä kokouksia, koulutuksia ja Powerpointteja niin kauan, kun voi pysytellä irvistelijöiden puolella. Ei ole kuulkaa herkkua nousta puhujapönttöön, pelätä kaiken aikaa, että unohtaa nimensä ja tehtävänsä. Muista jutuista puhumattakaan. Toivottavasti paikalla on joku, joka osaa virittää läppärini näkymään seinälle. Olen kohtapuoliin kaksi kuukautta hionut näitä lukuja, viritellyt liikkuvia osia, lisännyt ja poistanut ja koskaan ei tunnu valmista tulevan. Tässä on nyt älytön määrä slaideja ja valitun tyylikkäät efektit. En sortunut siihen, että olisin käyttänyt koko arsenaalin; tosin houkutteli kyllä heittää mukavasti pyörähtävä spiraali kaihtimen jälkeen ja jatkaa siitä sahalaidan kautta zuumaten ja venyttäen. Mutta en. Sain pidäteltyä itseni. Ai niin, mulla on vitsi siinä lopussa, eikö vähän hienoa. Kukaan koskaan ei ole sitä ennen keksinyt ;-D Kyllä näiden takana kelpaa piileskellä. Eikä ole niin väliksi, vaikkei muista omaa nimeäänkään, asioista puhumattakaan. Onhan mulla ppt, josta tarkistaa. Ei sillä, että kukaan näistä olisi pätkääkään kiinnostunut. Näissä tilanteissa on hyvä, kun on pieni nainen; voi heittää alkulämmittelyksi blondivaihteen silmään ja naureskella, kun ei ymmärrä tästä tekniikasta mitään. Voiskohan joku vähän jelpata... ? Jo vain joku siitä ryntää auttamaan ja sillä aikaa voinkin kertoa, että jännittää niin maan perusteellisesti, kun en ole oikein tottunut tällaiseen. Sillä saakin kaikki säälipisteet ja "prkele noi naiset on avuttomia" -pisteet kotiin. Siitäpä sitten onkin turvallista heittäytyä läppärin valokeilaan ja unohtaa yleisö. Mutista itsekseen outoja ketään kiinnostamattomia lukuja. Jahas, kohta on aika. Onko kaikki nyt kunnossa: vakuuttava harmaa liituraitapuku päällä, läppäri kainalossa, akut täynnä, hiiri taskussa, paperit tuossa, tukka hyvin, kynä. Jaa niin, kengät! Apua! Mitkä kengät mä laitan? Jos laitan noi matalammat, on olo tukeva ja varma, mutta minusta näkyy pöntön takaa vain pää. Täytyy siis laittaa noi makeimmat ja korkeimmat, niissä on olo naisellisen viehkeä, hiukan lisäsenttejä ja valheellista varmuutta. Täytyy vaan varoa, etten kompastu noustessani korokkeelle. Olisi kovin noloa yrittää siitä vielä heittäytyä vitsikkääksi, puhumattakaan asiallisuudesta. Huomenna alan taas vastustaa PowerPoint-esityksiä. |
keskiviikkona, marraskuuta 19, 2003
|
Varallisuus
-Terve terve. - Hyvä, että sulla oli aikaa tälle kokoukselle. - Joo. On tossa ollut vähän kiireitä. - Kiirettä sitä itselläkin tuntuu piisaavan. Tavoite- ja tuloskeskustelut painaa päälle. - ???? - Siis pitää keskustella ensi vuoden budjetista ja kaikesta siitä mistä pitää nipistää, jotta se ei olisi miinusmerkkinen. - En mä tajua mistä sä puhut ... - No, kai nyt teidän yksikössäkin käydään tuloskeskusteluja? - Oli meillä eilen yksi kokous, jossa piti päättää tämän vuoden määrärahojen käytöstä. - Siis käyttekö te marraskuussa vielä vuoden budjettia läpi? - Joo. Piti löytää mahdollisimman paljon menoja, että saadaan meille ohjatut rahat menemään tämän vuoden puolella. - Siis Mitä!! - Niin. Mä tossa tilasin huvin vuoksi Macromedialta koko sen Studio 2004 MX paketin. Kattoo nyt jos mulle jää aikaa asentaa sitä koneelle. Sitten uusi läppärikin piti pistää tilaukseen. Tolla vuoden vanhalla prutkulla nyt ei enää kehtaa lähteä työhuoneesta ulos. - Siis mitä vittua sä horiset? Saatana mä saan tehdä töitä iänikuisella muinaisjäänteellä, johon saatiin asennettua Flash 5 vuoden ruinaamisen jälkeen. Ensi viikolla saadaan Dreamweaver päivitettyä, kun siitä saatiin pari puoli-ilmaista lisenssiä taloon. Me joudutaan jopa saatana säästämään kopio- ja tulostuspapereissa, koska jokaista perkeleen penniä ... tai mikä vitun sentti sen nykyään on ... pitää venyttää. - Ei meillä mitään tollasta ole. - No, jumalauta meillä on! Ja me kaksi ollaan kuitenkin saman työnantajan leivissä ja meidän kummankin liksa tulee veronmaksajien pussista. Mä saan saatana kituuttaa jollakin epäinhimillisen huonolla räppänällä ja vääntää sillä jopa ääntäkin. Sulla on kolminkertaisella teholla varustettu läppäri ja et kehtaa kävellä se kainalossa työhuoneesta ulos. Voi kilin kullit sanon minä! - Tasan ei käy onnen lahjat. - Ei todellakaan. Varsinkaan sille perkeleen kusipäälle, joka on pistänyt meidän osaston asiat noin paskaan jamaan. Odotas vaan kun mä saan sen kiinni ... |
tiistaina, marraskuuta 18, 2003
|
Pyöreiden lauseiden arvomaailma
Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt, miten yritykset ja yhteisöt yksiköineen pystyivät tekemään yhtään mitään silloin, kun niiden arvomaailmaa ei vielä ollut kartoitettu. Nyt ei niin pientä yksikköä löydy, etteikö pomo olisi parin viikon välein käymässä arvokeskustelua tai miettimässä yksikön arvoja. Suurella joukolla niitä pohditaan kevyesti vuosikin ja kun ne vihdoin kirjataan, niin saadaan aikaiseksi kolmen kohdan lista. Joka poikkeea muiden arvolistoista korkeintaan kirjasimen ja leiskan verran. En mitenkään jaksa ymmärtää, miksi jokaisen täytyy erikseen käydä työryhmissä ja seminaareissa keksimässä, että palveluja tarjoava yksikkö tarjoaa palveluja asiakaslähtöisesti yhteisön arvoja ja työtovereita kunnioittaen ja osaamista arvoastaen. |
maanantaina, marraskuuta 17, 2003
|
Hissit
Oletteko miettineet, montako pitkää hetkeä elämästänne olette viettäneet odottaen duunissa hissiä? Aamulla ärtyneenä katsot toimistobunkkerin alakerrassa, kun kerrosvalo ei liiku mihinkään. Tämä johtuu tietenkin siitä, kun pari itsekästä paskiaista on jäänyt hissin ovelle vaihtamaan kuulumiset pariksi minuutiksi. Miten joku voi olla niin ääliö, ettei ymmärrä joka kerroksessa kourallisen konttorirottia odottavan sitä hissiä? Aivan kuin siinä ei olisi jo riittävää ärsykettä, että hissi muutenkin kulkee kuin etana. Jossain ilmeisesti pitää säästää, kun toimistokolosseja pykätään pystyyn. Laitetaan siis liian vähän ja liian hitaita hissejä. Hissien hipaisulla toimivat nappulat ovat saatanallisia, ne tuntuvat vastaanottavan käskyjä oman päänsä mukaan. Ei ole kerta eikä kaksi kun onneton allekirjoittanut on noussut hissillä pari kerrosta liian ylös, kun Otis ei ottanutkaan painallustani vastaan. Portaikko ei ole vaihtoehto, sillä se on piilotettu pakollisena pahana jonnekin kaukaiseen koloon. Tahallaan kiusaavat onnetonta duunaria. |
perjantaina, marraskuuta 14, 2003
|
Pelinrakentaja
Tampereella on vietetty MindTrek-mediaviikkoa, ja eilen MindTrek-kilpailussa jaettiin palkinnot, rahat ja kunniat historian kovatasoisimpien finalistien kesken. Finalistien joukossa oli hyvinkin erilaisia ja erilaisin resurssein toteutettuja töitä. Suurella rahalla tehtyjen multimediapläjäysten rinnalla kilpaili pieni tamperelainen pelinrakentaja, Universomo, hassulla kännykkäpelillään Pocket League Elephantica. Vaikka isot yllättäen jakoivat glorian ja rahat, ei ole vähäinen merkitykseltään se, että pienikin voi isoisten rinnalla olla varteenotettava kilpailija. Hyviä pelinrakentajia ei ole koskaan liikaa. Ja tämä on sellainen, josta kuullaan vielä lisää. Universomo on pieni ja sitkeä pelinrakentaja, jonka motoksi sopii vaikka “Nobody likes working sloppy. The only possible values for quality are excellent and insanely excellent”. Onnea ja hatunnosto sitkeydelle, joka palkitaan ennemmin tai myöhemmin. Onnea myös voittajalle. Noli venire mihi et lacrimare - Don't come crying to me. |
torstaina, marraskuuta 13, 2003
|
Sijoitus Ikuinen kahvitauko on tehnyt suomalaisen blogaamisen historiaa ohittamalla Pinserin Top-listalla itse Pinserin. Niin se vallankumous syö omat lapsensa ... vai miten se sanonta nyt meni ;-). Alla todiste Ikuisen kahvitauon legendaarisesta saavutuksesta.  |
|
Etäällä mutta saavutettavissa
Edelleenkin etätyössä. Aikeissa oli kyllä lähteä pääkallon paikalle (mikä osuva ilmaus), onneksi herätyskelloni tiesi paremmin tilani eikä soinut. Nou hätä, onhan minulla sähköposti. Kaiveltuani ensin varsinaiset asiat roskan joukosta löydän päivänpelastajan: joku on ihan oikeasti sanallisesti vaivautunut kuittaamaan hänelle lähettämäni viestin: Ookoo! Kiitos! Tämä ihminen tulee saamaan minulta aina nopeat vastaukset, hän tulee sivuuttamaan ne kaikki jurottajat ja valittajat ja ikimarisijat kirkkaasti ja hän tulee saamaan osakseen ylimääräiset lisäponnistelut asiansa hoitumisen edistämiseksi. Ette tainneet tietää te kiireiset käskyttäjät, miten naisen mieli toimii. Vajaan puolen minuutin panostuksella olisitte varmistaneet tulevien projektienne sujumisen ja asianne välittömän hoitumisen. Kahvitauko on miehekäs paikka, eikä täällä ole lupa testailla  BLACK- You like you coffee black, but that doesn't mean your bleak and boring. You just like things done in a pattern, timeslot, whatever. You have a schedule and you like to stick to it, and that's not a bad thing! You're more organized and much more calm than the rest of us. You're polite and pleasent, keeping your bad thoughts to yourself. You enjoy lively and intellectual conversation. You can't standpeople who are seemingly brainless. But you might want to come out of your routine every once in a while and have some fun, take a chance, and order something else off the menu! What's Your Coffee Personality? |
keskiviikkona, marraskuuta 12, 2003
|
Reikä vedessä
Olen tänään etätyösuhteessa konttoriin. Tämä johtuu lähinnä flunssasta, jota en halua tartuttaa kollegoihin, mutta toimii myös hyvänä syynä säästää työmatkoihin, pukeutumiseen ja juoruiluun kuluva aika. Olen istunut työpöytäni vieressä jo silloin, kun kollegat hankasivat vielä rähmää silmistään. Olen tehnyt kiireellisemmät työt jo silloin, kun te muut kiukuttelitte vielä ruuhkissa ja suunnitelmat järjestäytyvät jo hyvää vauhtia hiljaisessa päässäni, kun te muut vielä lätisette aamukahveilla takahuoneissa. Hetkinen, minähän olen sairas, todella sairas, kun en erota enää työtä ja lomaa. Minunhan täytyisi makoilla sohvalla totia maistellen flunssaa taltuttamassa. No sehän ei nyt kyllä käy. Koska minulla on etätyömahdollisuus, tunnen velvollisuudekseni tehdä työtä etäältä. Tämä on työnantajan pirullisimpia keksintöjä: tällä saa alaispoloisen uupumattomaan aherrukseen, tekemään ylipitkiä päiviä ja viikkoja, pitämään sairastuessaan pöpöt kotonaan ja samalla nuutuneen olemuksensa poissa virkeämpien silmistä. Kun työnantaja vielä tämän ilon suodessaan teki sen pitkin hampain irvistellen, ikään kuin osoittaen, että minä en oikeastaan ole ansainnut tällaista kunniaa, hän varmisti minun nöyrästi alistuvan ilmaiseen ylityöhön. Ei hullummin toimittu. Testasin viikonloppuna korvaamattomuuteni: laiton sormen vesilasiin ja tarkistin, jäikö veteen reikä. Ei jäänyt, mutta tänään olin näkevinäni siinä pienen painauman. Ehkä. Tai sitten en. |
tiistaina, marraskuuta 11, 2003
|
Kokonaisvaltaista antautumista
Janne herätti eilen lukijoiden keskuudessa epäilyn, että me täällä emme varsinaisesti tiedä, minkä asian eteen työskentelemme, mitkä ovat ne eettiset periaatteet, joihin strategiamme nojaa. Mikä on missiomme. Asiaa selventääkseni kerron, mitä me kukin täällä teemme. Janne on meidän kaikkien alojen Eksperttimme, mies, joka "tietää kaikesta kaiken sen, mitä muut eivät tiedä ja samalla hämärtää kaikkien ajatukset kysymällä mitä omituisempia kysymyksiä, joilla ei tunnu olevan mitään tekemistä asian kanssa". Hän vaeltelee hämärillä kujilla yötä päivää selvittääkseen loputkin elämän mysteerit. Benrope, tuo Tuupovaaran Steve Buscemi vaikeroi uupuneesti pimeässä huoneessaan ja käy sotaa apatiaa vastaan. Hänen erikoisalansa on yhteiskunnan mätäpaiseiden nostaminen kaapin päälle kivitettäväksi. B. on lahopäämagneetti, jonka viereen bussissa jokainen kylähullu ja juoppo istahtaa örisemään niin, että hän joutuu päivittäin pyyhkimään räkää kasvoiltaan. Ei ihme, että miestä ahdistaa. Mealle, tuolle toimiston uusimmalle tulokkaalle, jääkin sitten suvereniteetti alueelle, jota edelliset ekspertit eivät edes parhaimmilleen heittäytyen hallitse: naiseuden syvin olemus, joka ei tosin vielä Meallekaan ole selvinnyt, mutta hän käy päivittäin uupumatonta taistelua sen selvittämiseksi. Tällä kokoonpanolla ajattelimme pistää maailman mallilleen. Jahka ensin kokoonnumme team building -tapahtumaan, josta saatamme vääntää PowerPoint-esityksen. |
maanantaina, marraskuuta 10, 2003
|
Rapputsuppari rauhaan! Misu saa jättää Kahvitauon lähettipojan rauhaan. Hänellä on ihan tarpeeksi töitä ja muitakin huolia. Miehiä nielevät viettelijättäret etsikööt hieman vanhempaa ja kypsempää seuraa. Ja olemmehan me Benropen ja Mean kanssa sen verran kieromielisiä pomoja, että vaadimme työntekijöiltämme kokonaisvaltaista antautumista asialle ... mikä se asia sitten on, on vielä hieman auki. |
Tampere on edelläkävijä
 Tässä teille todiste, että Tampereella tehtiin tietokoneen näppiksiä jo 50 vuotta sitten.
Kilpailijoita hämätäkseen ovela hämäläinen aloitti näppisten teon salaa pukuliikkeessä. Tämä lienee se sama paikka, josta myöhempien aikojen pukumiehet lähtivät maailmaa valloittamaan ja lanseerasivat "pukumies" käsitteen. |
torstaina, marraskuuta 06, 2003
|
Tulevaisuuden menestyjät
Professori Richard Floridan mukaan tulevaisuuden menestyjiä ovat yritykset, joissa suvaitsevaisuus, luovuus ja teknologia kohtaavat. Huomasittehan, että suvaitsevaisuus on ensimmäisenä. Kuinka luova sinun yrityksesi on? |
tiistaina, marraskuuta 04, 2003
|
Vesku
Vesku saneerattiin toimistosta pihalle. Mies oli ehtinyt työskennellä firman palkkalistoilla lähes kymmenen vuotta. Tunnollinen touhottaja, joka innostui vilpittömän helposti ja kertoi vitsejä, joille kukaan ei nauranut. Paitsi Vesku itse jo puolivälissä kaskua. Vesku tunsi itsensä usein jotenkin ulkopuoliseksi ja vältteli yrityksen yhteisiä pippaloita. Tai ehkä mies vain nautti enemmän perhe-elämästä kuin remuamisesta. Kun oli jo ikääkin. Muutenkin kulttuuri kiehtoi kaveria enemmän. Veskusta näki helposti, jos kotona ei kaikki sujunut. Murrosikään ehtineet tenavat koettelivat välillä hermoja, vaimokaan ei ollut niitä helpoimpia tapauksia. Elämäniloisena ihmisenä Vesku kuitenkin unohti murheet nopeasti, ja olihan hänellä Haave. Sillä jaksoi. Sen Haaveen hän tulisi toteuttamaan vielä jonain päivänä. Nyt pörssikurssit ja miinusmerkki yhtymän tuloksen edessä painostivat kulujen leikkaamiseen. Seuraava kvartaali oli saatava nousuun. Viikatemies heilui ja osui myös Veskua rumasti mahaan. Huhuja väen vähentämisestä oli jo leijaillut pitkin toimiston käytäviä, ei tilanne yllätyksenä tullut. Silti oman nimen mainitseminen irtisanottavien listalla iski Veskua naamaan kuin puoliksi sulanut joulukinkku. Toimari piti pakolliset pahoittelupuheet, vaadittu säästötarve ilmoitettiin dollareissa. Ihan Powerpoint-esityksellä. Ei ne rapakon takana mitään euroista ymmärrä. Pöydät puhtaaksi ja pois. Saa lähteä heti, oikeastaan se on toivottavaa. Ei työvelvollisuutta. Vesku ei sanonut sanaakaan. Mykkänä hän siivosi tavaransa mukaan ja poistui rakennuksesta. Lopullisesti. Konttoriin unohtui nuorimmaisen koulussa tekemä piirros ja puolillaan oleva pastillirasia. Edes siivooja ei myöhemmin uskaltanut koskea pastillirasiaan, aivan kuin siinä olisi spitaali. Mutta Veskulla on edelleen jäljellä Haave. Sillä jaksaa. |
maanantaina, marraskuuta 03, 2003
|
Aamukahvit
Poikkesin pikapikaa tänne kahvihuoneeseen katsomaan, josko pojat olis tullu jo töihin: ei ole. No, keittelen kaippareille kahvit valmiiksi. Reiluja työkavereita kummatkin, Ben ja Janne. Poikaporukalla käydään joskus kulmapubissa kaljalla ja läiskitään toisiamme harteille ja täällä kahvihuoneessa päästellään päällimmäiset höyryt pihalle, täytyykin aukaista ikkuna, noin. Ei tässä porukassa naisista olis kun harmia. Kuulin muuten töihin tullessani, että meidän lähettirobotti on lähetetty takaisin tehtaalle. Täällä oli sellanen robotti, jonka koriin lastattiin päivän posti ja siihen oli ohjelmoitu sen reitti. Jossain vaiheessa alettiin valittelemaan, että kierroksen jälkipään porukka ei saanut postejaan ja kun sitä robotin rotiskoa etsittiin, se löydettiin kerran komerosta, mutta sitten se sai lähteä, kun se löydettiin lähentelemästä aulan pankkiautomaattia. Jaahas, kun poikia ei ala kuulua, taidan lähteä itsekin tästä takas kustannuspaikalle. |