maanantai, joulukuu 15, 2003
|
Pidättelen itseäni sivistyneesti, enkä sano nyt sitä, mitä ajattelen, ihmettelenpä vaan, että mitenkä niin ja miksi joku "omasta tahdostaan" eroava isokenkäinen saa kädenojennuksena kahden vuoden palkan. Kun totuushan lie, että monoa olisi muuten tullut. Ei helvetissä. Mihin suuntaan minun pitäisi urakehitystäni ryhtyä tähtäämään tai mitä pitäisi tehdä, jotta minulle maksettaisiin siitä, että en tee mitään. Vaan lähden kotiin. Jos tietäisin, että minulle maksetaan kahden vuoden palkka siitä, että en tee mitään, olisin jo allekirjoittamassa papereita sen sijaan, että häslään täällä laskien minuutteja ja tunteja täyteen. |
perjantai, joulukuu 12, 2003
|
Ei ole vahvasti Firman asiat esillä eräidenkään työtoveiden mielessä *paheksuntaa, puhinaa, silmien pyörittelyä*. Toisilla on tässä painostusta suunnalta jos toiseltakin. Loputtomasti erilaisia velvollisuuksia ja vaateita, ilman minkäänlaisia oikeuksia. Työnantaja katsoo oikeudekseen vaatia, että olen skarppina neljässä eri palaverissa samalla suorittaen vahvaa kontribuutiota viiteen eri asiaan yhtäaikaa. Tästähän seuraa tietenkin se, että on pakko myöntää oma rajallisuutensa ja se, että työpaikan askelmerkit ovat joskus aika pelleilyä. Leikitään sitten näillä säännöillä, kyllä minäkin osaan. Otetaan nyt vaikka leikki nimeltä ei tää oo helppoo. Siis se, että jos joku osaa oikein näppärästi ja hyvin ja joutuisasti tehdä työnsä, tehdä ison asian ikäänkuin liian helposti, niin on yleiseti hyväksyttyä ja paikallaan käyttää näön vuoksi siihen reilusti enemmän aikaa, jos ei muuten, niin ainahan sen päällä voi istua. Ja kun sen sitten luovuttaa, niin ainakin riittävän vaikein saattein ja antaen ymmärtää, että tämä ei ollut helppo ja vähän kaverina niinkuin ihan vaan sulle nyt tämän kerran. Pienikin työ täytyy saada näyttämään suurelta ponnistukselta ja isolta uhraukselta. Muuten saattaa arvostus romahtaa, joku vielä saattaa hoksata, että ei nämä meikäläisen hommat kummoisia ole. Joskus työt nyt vaan on sellaisia, että täytyy pelkästään ajatella. Ja ajatteluhan ei ole työtä, mitä? Hei, kyllä minä teen silloinkin työtä, joskus jopa oikein hyvää työtä. Antakaa lapio ja osoittakaa ojalle paikka, jos tahdotte että putkinäköisesti teen vain yhtä asiaa. Ei vaan, täytyy kaivaa muovilapio ja ryhtyä leipomaan hiekkakakkuja. Rupeankin nyt leikkimään vaikka sitä katsokaa-kuinka-ahkera-olen-ollut-täällä-jo-seitsemästä-ja-lähden-vasta-kuudelta-kun-olen-niin-tärkeä-ja-korvaamaton -leikkiä. |
torstai, joulukuu 11, 2003
|
Aah, pikkujoulukeskustelu sopii kuin purkka tukkaan toimiston uudelle harjoittelijalle. Hän on blondi, niin blondi, että tarvitsee joka kerta apua kopiokoneen kanssa ja lähettää valkoisia fakseja. Häntä on vahdittava silmä kovana mittavien vahinkojen välttämiseksi. Hän ei ole lukenut työsopimuksen pientä pränttiä. Mutta hän ei välitä, hän keskittyy ajattelemaan vain viikonloppua ja seuraavia bileitä…
*** Pikkujouluissa on pahinta eri ikäpolvien estoton ja vapaamielinen sekoittaminen. Keski-ikäiset haluavat ehdottomasti karaokea ja joulupukin, nuoret tanssia, mutta onneksi yhteinen intohimo kaikille ovat väkijuomat. Terästetty glögi on nimittäin se ainut tekijä, joka auttaa mielenterveyden säilyttämisessä meitä, jotka emme vielä ole ylittäneet sitä maagista ikärajaa, jonka jälkeen ei enää tajua, mikä on niinku koleeta ja mikä ihan out. - Joulupukki on niin nolo ilmestys. Lurpsuvasilmäinen tyyppi pilailukaupan tamineissa talsii sisään, jakaa lahjat ja huutaa ovelta kiitos saatuaan rahat keikasta. Kauhistuneen nolo ulkomaalainen työntekijä istutetaan pukin polvelle ja näystä otetaan valokuvia. Lasittunein silmin osa-aikaiset opiskelija-työntekijät ajattelevat tilauspukkiin kulutettua vähintään viittäkymppiä: ”Mitä tuhlausta, mä olisin tehnyt sen kahdestakympistä.” - Karaokesta ei tarvinne edes puhua. Se on niin noloa. Jotenkin sitä vaan aina päätyy laulamaan. Jotenkin vaan juuri silloin aina on vuorossa Aikuinen nainen. - Diskoilukin menee ihan plörinäksi, kun ainut se tyyppi, joka saa levyt myös ulos stereolaitteistosta, suostuu soittamaan vain Dingoa, Kate Bushia ja the Doorsia. Monsieur Pikkupomo uskaltautuu vetäisemään sihteeritytön humppaamaan Ultra Bran tahdissa. Viimein keski-ikäiset väsyvät ja lähtevät kotiin; muut lähtevät baariin hankkimaan lisää aivoja sumentavia aineita estääkseen ajatustoiminnan koskien illan tapahtumia. |
tiistai, joulukuu 09, 2003
|
Uutta verta & pikkujouluja
Tarkkaavaisimmat lukijat ovatkin varmasti jo huomanneet tuohon oikealle ilmestyneen uuden sivukonttorin osoitteen. Muut irtisanovat, mutta Ikuinen palkkaa lisää väkeä. Laura astelee tästä lähtien mustissa saumasukissaan ja korkosaappaissaan käytävillämme, ja tulee viihdyttämään teitä kirjoituksillaan. Nyt kun pikkujoulukausi alkaa olla ohi, Kahvitauon konttori muistelee menneitä pikkujouluja. Totuuden nimessä on sanottava, että suurin osa niistä on ollut äärettömän tylsiä tapahtumia, taksin jonottaminen sateessa tai viimassa on ollut se tunnepitoisin tapahtuma koko iltana. Kokemuksen käheällä kurkulla voin kertoa, että se pitää paikkaansa. Firmojen juhlissa ollaan uskottomia. Allekirjoittanutkin on joutunut käyttämään kaiken tahdonvoimansa kieltäytymiseen, kun blondin kieli on työskennellyt syvällä kurkussa. Asiaa helpotti, että muut eivät olleet onnistuneet pysymään lujina, ja kaikki sopivat paikat toimistolla olivat varattuja. Joskus, kun byroolla on ollut suurempi budjetti juhlintaan, on puolisotkin kutsuttu mukaan kekkereihin. Tämä on se vihoviimeinen erhe. Juhlatunnelma kuolee välittömästi. Kukaan ei uskalla puhua mitään, ventovierailla siipoilla ei oikeastaan ole puhuttavaakaan, juovat vain ilmaista viinaa. Vaikka ollaan kuin kirkossa, silti joku puolisoista onnistuu kehittämään valtaisan mustasukkaisuuskohtauksen. Mies on aivan varma, että vaimo räpsytteli silmiään Jannelle juuri siinä tarkoituksessa. Oikeasti vain vaimon piilarit hankasivat ikävästi. Jos pippalot on pidetty jossain vuokratussa paikassa keskellä ei-mitään, paluu tehdään tietenkin linja-autolla. Kun huojuvassa bussissa lanttulaatikot ja viinat sopivasti sekoittuvat, tuloksena on oksennus. Kun ensimmäinen pulauttaa yliannostuksensa syliinsä, etova laatoituksen lemu leviää linjuriin, ja parempikuntoisetkin joutuvat nielemään poskistaan takaisin ikävän makuista tavaraa. Ai eikö niissä pikkujouluissa ole koskaan hauskaa? No, se on toinen tarina. |
maanantai, joulukuu 08, 2003
|
Työnsankaruudesta
Näinä päivinä monissa työpaikoissa taas puhkeaa kukkaan monta työnarkomaania, jotka perhe-elämän auvoa uhmaten ja harrastuksistaan urhoolliisesti luopuen änkeytyvät työpaikoille sunnuntaisinkin. Miehet erityisesti iltapäivisin, jolloin vaihtoehtona olisi perheen kanssa markettireissu. Tästä luoppuminen tietysti harmittaa, mutta mitä ei työnsankari tekisi työnantajansa eteen. Tosinhan näissä sankariteoissa taitaa olla rivien välistä luetteavissa muutakin kuin yhtymän parasta ajatteleva sankari, jonka ensimmäinen ajatus aamutokkurassa on bisneksen edistyminen ja oman urakehityksen kiihdyttäminen. Näihin aikoihin pitää nimittäin kerätä työtunteja varastoon, että voi sitten hyvin omintunnoin pitää kunnon joululoman ja lähteä anopin luokse syömään lanttulaatikkoa ja nauttimaan kunnon joulusta. Turhaa säätämistä tuollainen tuntien keruu sinänsä, sillä työn tulokset ja laatu eivät yleensäkään merkittävästi riipu työpaikalla vietetystä minuuttimäärästä. Mutta kun ei parempiakaan mittareita usein ole ja työtunnit lasketaan, niin mikäs siinä. Leikitään nyt sitten tätä leikkiä. |
torstai, joulukuu 04, 2003
|
Muistiinpanot koulutuksesta
- adaptaatiorasite (?) - oho, joku kommentoi - sopeutuminen... - nukuinko mä... - täällä tuoksuu hyvä ruoka (hirvee nälkä) - sisäinen luuppi (?) - hyvä istua sillä puolen salia, josta lähtee paikallaolokontrollinimilista kiertämään - hitsi toi kello on vähän - nymmä kyllä lähden |
keskiviikko, joulukuu 03, 2003
|
Tehoa työhön
Harmillista, että työnantajapuoli ei aina ole kanssani samaa mieltä siitä, mikä on järkevintä työtä ja miten sen tehokkaimmin tekisin. Teenhän minä tottakai töitä, mutta vain sitä, mikä tuntuu minusta tarpeelliselta. Joskus myös sitä, mikä huvittaa, mikä ei välttämättä kohtaa työnantajan mielipiteen kanssa. Itselleni olen saanut vakuutettua, että näistäkin puhdetöistä joskus jotain hyötyä firmallekin on, ihan varmasti. Ei ollut edes vaikeaa vakuutella, jos jotakuta osaan huijata, niin itseäni. Josta tulikin mieleeni, että en jaksa ymmärtää tätä jatkuvaa työn tehostamisen tarvetta. Onko mikään turhempaa kuin tehostaa sellaisia töitä, joita ei tarvitsisi tehdä ollenkaan. Minun mottoni on: näe suuret linjat, tee pieniä asioita. |
tiistai, joulukuu 02, 2003
|
Palaverissa
Istun yhdessä niistä ultratylsistä palavereista. En ole oikein jaksanut keskittyä siihen, aivan varma en ole edes kokouksen aiheesta. Luultavasti jotain ensi vuoteen liittyvää. Viereinen tyyppi piirtelee neliöitä ja ympyröitä muistiinpanovihkoonsa. Olen kateellinen. Minulla ei ole edes vihkoa mukana, näytän valmiiksi epäkohteliaan kiinnostumattomalta. Eli moukalta. Ajatukseni pyörivät milloin missäkin, mutta mikään niistä ei liippaa edes läheltä työasioita. No ehkä kahvi, nyt olisi pakko saada kahvia. Sillä pysyisin hereillä. Kömpelösti yritän pyytää kahvitermaria tänne päin. Röyhkeästi täytän mukini piripintaan, en piittaa tippaakaan siitä, jäikö muille mahdollisesti ryystettävää. Sokeria en kehtaa enää inua pöydän toisesta nurkasta. Hörpin laihaa litkua mustana. Tilanne alkaa luisuta käsistä. Myös muilla. Ne harvat, jotka jaksavat kuunnella ja osallistua keskusteluun, alkavat ärsyyntyä. Yksittäisiä sanoja tarttuu korvaani. "Kvartaali blaablaa kohderyhmä blaablaa markkinointi blaablaa asiakaskontrolli blaablaa ebit blaablaa organisaatiouudistus blaablaa..." Yhtäkkiä yksi tyyppi ponnahtaa ylös nostaen kätensä riemukkaasti ylös. "HEVONPASKABINGO!" |
perjantai, marraskuu 28, 2003
|
Etiikkaa
Tää on niin tätä; on mietitty yritysten strategiat seminaareissa moneen kertaan. Joka yrityksen pomomiehet ovat pitäneet strategiaseminaarinsa, jonne on ajettu kartanovolvoilla ja joissa on muovailtu pyöreitä kaunolauseita, niitä samoja, jotka olisivat olleet luettavissa naapurifirman strategiasuunnitelmista. On määritelty arvot ja kirjattu kolmen kohdan arvomaailma, jonka voi kätevästi painaa vaikka hiirimattoon. Mutta ei, ei riitä tämä. Nyt pitää olla Etiikkakirja, jonka etiikkatyöryhmä koostaa. Etiikkakirjassa kerrotaan sitten se, minkä kaikki tietävät: kiillotettuja arvoja ei osata käytännössä noudattaa. Toisella kädellä viitotaan kirjattuihin arvoihin ja toisella kädellä osoitetaan ulko-ovea, tai vaihtoehtoisesti kädellä evätään keskustelu duunarin oikeuksista. Etiikkakirja neuvoo, miten kirjattuja arvoja noudatetaan. Vaan miten luetaan Etiikkakirjaa, täytynee tehdä lyhennetty kansanpainos: 1) älä pössötä, 2) kaveri on ihminen 3) elä sen mukaan. |
keskiviikko, marraskuu 26, 2003
|
KONTTORIN SÄÄNNÖT
1. Wirkailijan on joka päiwä lakaistawa lattiat, pyyhittäwä pölyt huonekaluista ja hyllyistä. 2. Joka päiwä täytetään öljylamput, puhdistetaan uunit ja ristikot. Ikkunat pestään kerran wiikossa. 3. Jokainen wirkailija tuo päiwittäin sisälle sangon wettä ja kapallisen hiiliä. 4. Kynät teroitetaan huolellisesti, mutta kärjen saa kukin wuolla mieleisekseen. 5. Konttori awataan klo 7 ja suljetaan klo 8 illalla paitsi pyhinä, jolloin se on suljettuna. Jokaisen wirkailijan odotetaan käywän kirkossa sunnuntaina ja muutenkin wiettäwän ajan siweellisesti. 6. Mieswirkailijat saavat yhden illan wapaata wiikossa woidakseen seurustella tyttöjen kanssa, ahkera kirkossakäwijä saa kuitenkin kaksi iltaa. 7. Naiswirkailijoiden tulee elää suuressa siweydessä, erittäinkin nuorten neitojen. Kaikenlainen flirttailu konttorissa on kielletty. 8. Konttorin porsliininen lawoire on yksinomaan konttorin chefin ja kasöörin käytössä. Muut käyttäkööt pesemiseen kuparista lawoirea. 9. Kun työtunnit owat lopussa on ilta wietettäwä lukemalla Raamattua ja muita hywiä kirjoja. 10. Se, joka polttaa espanjalaisia sikaareja, nauttii alkoholijuomaa mitä tahansa, ajattaa partansa parturissa tai käy wedonlyönti- tai muissa julkisissa paikoissa, antaa aiheen epäillä hänen arwoaan, tarkoituksiaan, vilpittömyyttään ja kunniallisuuttaan. 11. Wirkailija, joka on uskollisesti ja moitteettomasti suorittanut työnsä wiiden wuoden aikana ja osoittautunut säästäwäiseksi sekä pitänyt huolen siweellisistä welwollisuuksistaan, saa wiiden sentin korotuksen päiwässä, mikäli liikkeen tuottama woitto sen sallii. - Henry Ford Motor Company 1903 |
tiistai, marraskuu 25, 2003
|
Käyhän se näinkin
Postissa oli ilo asioida. Kun ihmispolo onnistui verisuoniaan katkomatta jonottamaan tiskille asti, odotus palkittiin iloisella palvelualttiudella ja joustavuudella. Näin. Katsoin arvioivasti jonot ja jonottajien paketit ja valitsin mielestäni nopeimmin etenevän. Okei, myönnetään, enhän minä tietenkään niin tehnyt, sillä siitä ei olisi mitään hyötyä: aina minun valitsemani jono on hitain. Jos pitäisi ehdottomasti valita hitain jono, onnistuisin valitsemaan nopeimman. Tällä kertaa valitsin jonon, jossa kansanedustaja seisoi, onhan sekin joku tapa valita. Mutta ei toimiva. Palvelu loppui kansanedustajan kohdalla. Kun vihdoin sain vuoroni viittä vaille sulkemisajan selvittyäni pelkällä katsepuukotuksella edellä olevasta töpeksivästä nuoresta miehestä (miten joku voi unohtaa, että hänellä on kaksi pakettia samaan aikaan, kun ne roikkuvat hänen mplemmissa käsissään), ojensin paketin ja valmiiksi täytetyn pakettikortin ja sanoin palvelijarouvalle, että tämä ei mahdu vastaanottajan postilaatikosta, että ihan vaan sillä sanon, ettei tarvitse suotta eestaas sitä kuljetella. Rouva heittää ylimielisesti tarkasti täyttämäni pakettikortin roskiin ja sanoo: "Tää on maksikirje ja postinkantaja soittaa ovikelloa." - "Ei siellä ole ketään avaamassa, siksi ajattelinkin, että kerron jo tässä, niin säästyy aikaa ja vaivaa. Että ei maksa vaivaa kannella sitä edestakaisin. Hehe." "Koska tää nyt on maksikirje, niin kantaja vie sen, ja jos se ei mahdu, soittaa ovikelloa." - "Ymmärsin, mutta mitä järkeä siinä on, kun ei se kerran mahdu ja siellä ei kukaan avaa ovea. Pitääkö mun pakata se suurempaan laatikkoon, että sen voi noutaa, kun se kuitenkin noudetaan." "No, se on niiden murhe." Just näin. Tosi luovaa ja joustavaa. |
maanantai, marraskuu 24, 2003
|
Onko tuoli hyvin?
Toimistohuoneeni ovesta purjehtii oudon näköinen heppu kohti karsinaani. Toimitusjohtajan ohjaamana. Tämä ei näytä hyvältä, kaveri on ihan sen näköinen, että on tulossa pidättämään minut. Yritän muistella kaikkia tekemiäni pahuuksia. Kävellyt päin punaisia noin tuhat kertaa, painanut marketin hedelmäpuntarissa halvempaa hintaa. Verotkin on maksettu, kai. Ei, noin pienistä ei tulla hakemaan duunista. - Moi benrope. Tässä on työsuojelutarkastaja Kuivalainen - Päivää. Kuivalainen. - Benrope. - Meillä on nyt projektina työolosuhteiden tarkastaminen konttoreissa ja tästä toimistosta ihan satunnaisesti valittiin tämä sinun työpisteesi ja pari muuta. Minä nyt kyselen tässä kaikenlaista. - Joo, anna palaa vaan. - Sulla näyttää tuota tavaraa olevan ihan pöydän täydeltä. - No onhan noita papereita tähän kertynyt. - Tämä valaistus, sulla ei näytä olevan lainkaan kohdevalaistusta. Sellainen varmaan olisi tarpeen. Eikö tässä ole vähän liian pimeää? - Ei, tää on ihan hyvä. Valoa on riittävästi, eikä mikään häikäise silmiin tai näyttöön. - Noista ikkunoista taitaa paistaa aurinko suoraan silmiin? - No siksi nuo kaihtimet onkin kiinni. - Yhhmh. Ja katsotaan sitten työskentelyasentosi. Oletko saanut ohjausta oikeaoppisesta työskentelyasennosta. - Häh? Mistä? No en. Kyllä tämä näpyttely sujuu muutenkin. - Katsotaanpas sitä asentoasi. Näytähän miten normaalisti työskentelet siinä. En kehtaa näyttää normaalia löhöasentoani. Ryhdistäydyn ja yritän säälittävästi istua korrektisti ja naputella näppäimistöä siten, kuin kuvittelen kirjoissa oikeaksi kerrotun. Tunnen itseni naurettavaksi ja välittömästi joka paikkaa alkaa jomottaa. - Siis tuo on normaali työskentelyasentosi? - Öh...joo. - Selvä...ja onko täällä jotain häiriötekijöitä, joista haluaisit kertoa? - Ei, kyllä kaikki on ihan ok. - Ei melua sitten ole liikaa? - Nou. - Entäs noi stereot tuossa. Nehän taitavat olla hiukan häiritsevät. - Mitä? Noi on mun omat stereot, ne häiritsee mua juuri niin paljon kuin itse haluan. - Ahhah. Sitten tämä huoneen ilmastointi. Onko se sopiva. Ettei ole liian kylmä tai kuuma? Tätä samaa jatkuu puolisen tuntia ja Kuivalainen tekee tärkeän näköisenä merkintöjä lomakkeisiinsa. Joka ikisestä asiasta mies yrittää väkisin houkutella esiin vain huonot puolet. Lopulta kaveri on tyytyväinen, kun on saanut huijattua minulta muutaman miinuksen papereihinsa. - Selvä. Tässä sitten kaikki. Me käymme nämä paperit läpi ja ehdotamme sitten parannuksia. Kätellään. Tyyppi lähtee kiusaamaan seuraavaa uhria, on selvästi omistautunut työlleen. Voi halvattu, ruokatunti on alkanut jo aikoja sitten. Ahdistaa. |
perjantai, marraskuu 21, 2003
|
Korttelin suurin
Jos haluat omistaa kaikista suurimman kiintolevyn, tässä on ratkaisu. |
torstai, marraskuu 20, 2003
|
Korokkeelle
Tänään on se päivä, jolloin hetkellisesti käännän kelkkani ja kannatan PowerPoint-esityksiä, upea tekniikka, so cool! Oikein kunnon slaidipakka ja paljon liikkuvia osia. Mitäs noita nyt jo on; hm. 12 sivua monistettuna 3 kuvaa päällekkäin viivat vieressä. Kyllä näillä jo vaikutuksen tekee. On ihan eri asia irvistellä katsomon puolella ja piirrellä tuhmia kuvia monisteisiin, pistellä itseään kynällä ja tirkistellä, mitä muut piirtelee. Sieltä on hyvä luoda ylenkatseita ja heitellä sivuhuomautuksia ja puoliääneen kuiskia vierustoverin korvaan ja merkitsevästi naurahdella. Kyllä on helppo irvistellä kokouksia, koulutuksia ja Powerpointteja niin kauan, kun voi pysytellä irvistelijöiden puolella. Ei ole kuulkaa herkkua nousta puhujapönttöön, pelätä kaiken aikaa, että unohtaa nimensä ja tehtävänsä. Muista jutuista puhumattakaan. Toivottavasti paikalla on joku, joka osaa virittää läppärini näkymään seinälle. Olen kohtapuoliin kaksi kuukautta hionut näitä lukuja, viritellyt liikkuvia osia, lisännyt ja poistanut ja koskaan ei tunnu valmista tulevan. Tässä on nyt älytön määrä slaideja ja valitun tyylikkäät efektit. En sortunut siihen, että olisin käyttänyt koko arsenaalin; tosin houkutteli kyllä heittää mukavasti pyörähtävä spiraali kaihtimen jälkeen ja jatkaa siitä sahalaidan kautta zuumaten ja venyttäen. Mutta en. Sain pidäteltyä itseni. Ai niin, mulla on vitsi siinä lopussa, eikö vähän hienoa. Kukaan koskaan ei ole sitä ennen keksinyt ;-D Kyllä näiden takana kelpaa piileskellä. Eikä ole niin väliksi, vaikkei muista omaa nimeäänkään, asioista puhumattakaan. Onhan mulla ppt, josta tarkistaa. Ei sillä, että kukaan näistä olisi pätkääkään kiinnostunut. Näissä tilanteissa on hyvä, kun on pieni nainen; voi heittää alkulämmittelyksi blondivaihteen silmään ja naureskella, kun ei ymmärrä tästä tekniikasta mitään. Voiskohan joku vähän jelpata... ? Jo vain joku siitä ryntää auttamaan ja sillä aikaa voinkin kertoa, että jännittää niin maan perusteellisesti, kun en ole oikein tottunut tällaiseen. Sillä saakin kaikki säälipisteet ja "prkele noi naiset on avuttomia" -pisteet kotiin. Siitäpä sitten onkin turvallista heittäytyä läppärin valokeilaan ja unohtaa yleisö. Mutista itsekseen outoja ketään kiinnostamattomia lukuja. Jahas, kohta on aika. Onko kaikki nyt kunnossa: vakuuttava harmaa liituraitapuku päällä, läppäri kainalossa, akut täynnä, hiiri taskussa, paperit tuossa, tukka hyvin, kynä. Jaa niin, kengät! Apua! Mitkä kengät mä laitan? Jos laitan noi matalammat, on olo tukeva ja varma, mutta minusta näkyy pöntön takaa vain pää. Täytyy siis laittaa noi makeimmat ja korkeimmat, niissä on olo naisellisen viehkeä, hiukan lisäsenttejä ja valheellista varmuutta. Täytyy vaan varoa, etten kompastu noustessani korokkeelle. Olisi kovin noloa yrittää siitä vielä heittäytyä vitsikkääksi, puhumattakaan asiallisuudesta. Huomenna alan taas vastustaa PowerPoint-esityksiä. |
keskiviikko, marraskuu 19, 2003
|
Varallisuus
-Terve terve. - Hyvä, että sulla oli aikaa tälle kokoukselle. - Joo. On tossa ollut vähän kiireitä. - Kiirettä sitä itselläkin tuntuu piisaavan. Tavoite- ja tuloskeskustelut painaa päälle. - ???? - Siis pitää keskustella ensi vuoden budjetista ja kaikesta siitä mistä pitää nipistää, jotta se ei olisi miinusmerkkinen. - En mä tajua mistä sä puhut ... - No, kai nyt teidän yksikössäkin käydään tuloskeskusteluja? - Oli meillä eilen yksi kokous, jossa piti päättää tämän vuoden määrärahojen käytöstä. - Siis käyttekö te marraskuussa vielä vuoden budjettia läpi? - Joo. Piti löytää mahdollisimman paljon menoja, että saadaan meille ohjatut rahat menemään tämän vuoden puolella. - Siis Mitä!! - Niin. Mä tossa tilasin huvin vuoksi Macromedialta koko sen Studio 2004 MX paketin. Kattoo nyt jos mulle jää aikaa asentaa sitä koneelle. Sitten uusi läppärikin piti pistää tilaukseen. Tolla vuoden vanhalla prutkulla nyt ei enää kehtaa lähteä työhuoneesta ulos. - Siis mitä vittua sä horiset? Saatana mä saan tehdä töitä iänikuisella muinaisjäänteellä, johon saatiin asennettua Flash 5 vuoden ruinaamisen jälkeen. Ensi viikolla saadaan Dreamweaver päivitettyä, kun siitä saatiin pari puoli-ilmaista lisenssiä taloon. Me joudutaan jopa saatana säästämään kopio- ja tulostuspapereissa, koska jokaista perkeleen penniä ... tai mikä vitun sentti sen nykyään on ... pitää venyttää. - Ei meillä mitään tollasta ole. - No, jumalauta meillä on! Ja me kaksi ollaan kuitenkin saman työnantajan leivissä ja meidän kummankin liksa tulee veronmaksajien pussista. Mä saan saatana kituuttaa jollakin epäinhimillisen huonolla räppänällä ja vääntää sillä jopa ääntäkin. Sulla on kolminkertaisella teholla varustettu läppäri ja et kehtaa kävellä se kainalossa työhuoneesta ulos. Voi kilin kullit sanon minä! - Tasan ei käy onnen lahjat. - Ei todellakaan. Varsinkaan sille perkeleen kusipäälle, joka on pistänyt meidän osaston asiat noin paskaan jamaan. Odotas vaan kun mä saan sen kiinni ... |
tiistai, marraskuu 18, 2003
|
Pyöreiden lauseiden arvomaailma
Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt, miten yritykset ja yhteisöt yksiköineen pystyivät tekemään yhtään mitään silloin, kun niiden arvomaailmaa ei vielä ollut kartoitettu. Nyt ei niin pientä yksikköä löydy, etteikö pomo olisi parin viikon välein käymässä arvokeskustelua tai miettimässä yksikön arvoja. Suurella joukolla niitä pohditaan kevyesti vuosikin ja kun ne vihdoin kirjataan, niin saadaan aikaiseksi kolmen kohdan lista. Joka poikkeea muiden arvolistoista korkeintaan kirjasimen ja leiskan verran. En mitenkään jaksa ymmärtää, miksi jokaisen täytyy erikseen käydä työryhmissä ja seminaareissa keksimässä, että palveluja tarjoava yksikkö tarjoaa palveluja asiakaslähtöisesti yhteisön arvoja ja työtovereita kunnioittaen ja osaamista arvoastaen. |
maanantai, marraskuu 17, 2003
|
Hissit
Oletteko miettineet, montako pitkää hetkeä elämästänne olette viettäneet odottaen duunissa hissiä? Aamulla ärtyneenä katsot toimistobunkkerin alakerrassa, kun kerrosvalo ei liiku mihinkään. Tämä johtuu tietenkin siitä, kun pari itsekästä paskiaista on jäänyt hissin ovelle vaihtamaan kuulumiset pariksi minuutiksi. Miten joku voi olla niin ääliö, ettei ymmärrä joka kerroksessa kourallisen konttorirottia odottavan sitä hissiä? Aivan kuin siinä ei olisi jo riittävää ärsykettä, että hissi muutenkin kulkee kuin etana. Jossain ilmeisesti pitää säästää, kun toimistokolosseja pykätään pystyyn. Laitetaan siis liian vähän ja liian hitaita hissejä. Hissien hipaisulla toimivat nappulat ovat saatanallisia, ne tuntuvat vastaanottavan käskyjä oman päänsä mukaan. Ei ole kerta eikä kaksi kun onneton allekirjoittanut on noussut hissillä pari kerrosta liian ylös, kun Otis ei ottanutkaan painallustani vastaan. Portaikko ei ole vaihtoehto, sillä se on piilotettu pakollisena pahana jonnekin kaukaiseen koloon. Tahallaan kiusaavat onnetonta duunaria. |