Coffeebreak forever -konttorimme kahvihuoneen pöydällä on lojunut Wappulehti jo pitkään. Pojat varmaan tuoneet sen wessasta tänne. Mitäs täällä on.....
Viisi sairaalan kirurgia on kahvitauolla ja keskustee työstään.
1. kirurgi: "Minä tykkään eniten leikata kirjanpitäjiä. Kaikki niiden sisuskalut on numeroitu".
2. kirurgi: "Minä taas tykkään eniten leikata kirjastonhoitajia. Niiden kaikki sisäelimet on aakkosjärjestyksessä."
3. kirurgi: "Minun mielestä sähkömiesten leikkaukset on ne helpoimmat. Kaikki osat on merkattu eri väreillä.
4. kirurgi: "No minun mielestäni insinöörit ovat kyllä parhaita asiakkaita. Ne on aina niin ymmärtäväisiä, kun jälkeenpäin on jokunen osa jäänyt ylimääräiseksi."
5. kirurgi: "Minä valitsen ihan varmasti pomot parhaiksi. Niillä ei ole sydäntä, ei selkärankaa, eikä munia ja niiden pään voi vaihtaa takapuoleen ja päinvastoin, eikä kukaan huomaa mitään.
Konttoreiden vessoissa on ongelmana virkahenkilön känsäisten käsien pesu ja kuivaus ison tai pienen hädän helpottamisen jälkeen. Oli suunnittelija menetelmäksi valinnut minkä tahansa, se ei toimi. Paperipyyhkeet on yleensä finito, samoin kangaspyyheautomaatti käskee ottaa yhteyttä henkilökuntaan. Saippua on loppu aina.
Kaamein vaihtoehto on täyselektroninen pesusysteemi. Ensin käsille hätäilyssä lorahtaneet tipat pitäisi saada huuhdeltua pois, mutta se ei tahdo onnistua, koska automaattihanan tunnistin ei havaitse hanan alla olevia karvaisia käsiä. Kun tietokoneistettu kraana lopulta armeliaasti suostuu antamaan kahdeksi sekunniksi vettä, se valuu hanasta hihoille ja vettäpitämättömälle designkellolle.
Automaattinen kuivuri toimii tismalleen yhtä luotettavasti, peltinen puhallin ei käynnisty kirveelläkään. Minuutin edestakaisen käsien huitomisen jälkeen kämmenet ovatkin jo lähes kuivat. Viimeistelyn voi tehdä vessapaperilla, joka sekin loppuu. Seuraavalla isossa hädässään asioivalla onkin sitten jo hätä kädessä. Eikä naurata.
Perjantaiaamuisin vedonlyöntiporukkamme istuu poikkeuksellisen varhain kahvihuoneessa. Tänään lyön vitosen vetoa, että Heidillä on farkut ja silkkipaitis ja neule, farkut ovat liian lyhyet ja pebasta kireät ja väärän siniset, ja silkkipaita on turkoosi. Petrillä on myös farkut, mutta hän ei luovu valkoisesta kauluspaidasta ja krakasta, mutta kraka on perjantaisin villimpi. Odotamme jännityksellä sitä päivää, jolloin vinoraita vaihtuu golfiin, taitaa olla muutaman viikon päästä. Pikkujouluna hänellä oli joulukuusi kaulassa, uoh! Sarista en vielä ole varma, mutta kesällä se on helppo: lähtee aina suoraan mökille, joten jakkupuku vaihtuu silloin farkkuihin, mataliin kenkiin ja tuulipuseroon.
Olen voittanut vetoni Sarin kohdalla useasti, koska tiedän, että hänellä on säpinää varatoimitusjohtajan kanssa ja niiden mökit on saman järven rannalla. Mutta tätä tietoa en tietenkään ole kertonut muille, sillä häviän yleensä Heidin ja Petrin kohdalla vedot, sillä niiden kuhertelu alkaa olla ohi, ja alkavat olla arvaamattomia. Ja Petrin korttikin on kuivumassa, joten ei se kehtaa liikkua busseissa kasuaalisti.
Iltapäivällä sitten arvotaan perjantaipullo. Ja kolmen huitteilla voi lähteä pois.
Toimistosta kuului epämääräistä jokeltelua ja vähämielistä lepertelyä. Ääniä, jotka selvästi eivät kuuluneet konttorille. Joku onneton oli selvästikin raahannut jälkikasvunsa duunipaikalle. Kaikki naiset näyttivät rynnivän kahvihuoneen suuntaan. Äänestä päätellen syynä äitiyslomalta vieraileva onnellinen nainen, joka äidin ylpeydellä esitteli mölisevää toukkaansa.
Särminsä takana duunari mitteli omatuntonsa kanssa. Mies ei pahemmin piitannut rääpäleistä, jos ne eivät olleet omia. Eikä aina niistäkään. Yleinen kohteliaisuus vaatisi kuitenkin lompsimista kahvitauolle kehumaan pontevaa pentua ja vaihtamaan kuulumisia työtoverin kanssa. Ei auta, muki tyhjäksi ja hakemaan uutta sumppia tilalle.
Nähdessään naisen mies häkeltyi hetkeksi. Vuoden näkemättömyyden aikana hän oli unohtanut äitiyslomalaisen nimen. Ja tietenkin mimmi muisti duunarin nimen ja morjesti iloisesti. No, ei small talkissa nimiä tarvita. Sen kun vain lätisee jotain tyhjänpäiväistä. Mitä kuuluu, onpas poika kasvanut, isänsä näköinen, koska palaat, mitenkäs yöt menneet, entäs tuleva päivähoitopaikka. Nainen oli luultavasti vastannut kaikkiin kysymyksiin jo parikymmentä kertaa vierailun aikana, mutta kärsivällisesti toisti samat litaniat jälleen kerran.
Tunnin ajan äiti kierteli ympäri konttoria lastenvaunujen kanssa. Jälkikasvu oli toimiston naisten toimesta leperrelty kuuroksi ja nainen oli puhunut äänensä käheäksi. Velvollisuus oli täytetty, ja naama palautettu taas muistiin. Ajatus paluusta työelämään syksyllä ei äitiä kummemmin nyt kiinnostanut. Päällimmäisenä oli ylpeys siitä, että poika oli ollut itkemättä koko vierailun ajan.
Onpa taas kuollut iltapäivä töissä. Mitähän tekis? Tarkistanpa, onko kukaan kommentoinut mun blogia...
Toiminta: Oman blogin tarkistaminen kommenttien varalta
Tiheys: Tasaisesti hereilläoloaikana 7 kertaa päivässä
Kesto/kerta: 00:00:07
Yhteiskesto/päivä: 00:00:47
Yhteiskesto/vuosi: 0 vrk 04:43:19
Yhteiskesto työajalla/vuosi: 0 työpäivää, 00:43:27
Osuus työajasta: 0,1%
Työnantajan kulut tämän toiminnan aikana/vuosi: 9 €
Bruttopalkka tämän toiminnan aikana/vuosi: 6 €
Kommenttien kyttääminenhän alkaa tuntua työltä! Paljonkohan surffaamiseen kuluu aikaa...? Hukka-aikalaskurin ja muun ajanhukan tarjosi Lintukoto.
Mäkin haluisin olla sellasessa duunissa, että vois puolihuolimattomasti heitellä termejä, niinkuin vaikka "rele", "piirilevy", tai "linja on päällä". Olis kiva, jos vois sanoa olkansa yli viileesti duunikaverille, että "venaa, tarkistan kytkennät" tai "sytytin on nyt suojattu".
Olis hienoo, kun olis joku kuuli haalari, jossa olis selässä firman logo ja vyöllä paljon rensseleitä ja keinuva käynti. Ja olis röökiaski rintsikoissa ja äijät sanois, kun mä olen mennyt ohi, että "toi mea on hyvä jätkä".
Sellanen olis käheetä.
Ääh, jospa vaan meen kattoon, joko pojat ois keittäny kahvit.
Osastonjohtaja ja johtaja tulevat yllättäen: Heippa, onko kahvia vielä?
S, L ja J: !!! (Johtaja! Täällä? Miks just nyt?)
S: Uhhmm…
L: Äää…
J: Joo.
Osastonjohtaja kaataa kahvia: Juodaanpas kahvia.
L: (Voi p*, vartin taukoa on kulunut jo puoli tuntia, mutta kun ei oo hommia… Keksi jotain!) Pitäis varmaan ne keräyspaperit lajitella ja ojentaa laatikkoon. lähtee
J: (Pahus, eihän tässä voi syödä, kun johtaja katselee) Tulipas jo oltua, pitääkin soittaa vielä. liukenee voileipä kädessä
S: (Muut lähtee! Hitto kun piti lopettaa tupakointikin, mihin mä menen?) Köh, pitääpä tuota… menee