torstaina, kesäkuuta 29, 2006
|
Kun Toivakan Energia oli vielä vanhoissa ilmastoimattomissa tiloissaan Ahertajanpolulla, valittelivat konttorin naiset jatkuvasti kuumuutta Perkolalle, konttoripäällikölle. Perkola ei kovin mittaviin investointeihin innostunut koskaan ja tämä nyt oli turhimmasta päästä. Jotenkin hän ajatteli, että olisi vähän surkuhupaisaakin, että energiayhtiön konttorissa tuhlattaisiin energiaa moiseen hömpötykseen. Päällikön mitta täyttyi lopulta, kun Sirpa ja Marjakin tulivat asiasta hänelle valittamaan ja ne naiset ei turhasta valita, tiesi Perkola. Tosin, ihan aiheestahan naiset kyseenalaistivat työtehonsa olemattomassa ilmanvaihdossa mutta henkilökuntaa oli paljon ja kaikkia tulisi kohdella samanarvoisesti, ajatteli päällikkö. Siltä istumalta Perkola kuitenkin päätti ajaa paikalliseen kodintarviketavarataloon ja toi kummallekin naiselle isoimman mahdollisen tuulettimen ja laittoi ne naisten pöydän taakse puhaltamaan niin, että paperit lentelivät. Perkola meni tietokoneensa ääreen ja naputteli sähköpostiviestin koko henkilökunnalle: Nythän on niin, että työteho laskee kovassa kuumuudessa työskenneltäessä ja siksi yhtiö on päättänyt investoida yhtiön tärkeimpien henkilöiden työviihtyisyyden lisäämiseksi: Sirpalle ja Marjalle on hankittu erityiset henkilökohtaiset viilentimet, jotta heidän tärkeä työpanoksensa olisi turvattu. Me muut koettakaamme pärjätä miten taidamme ja turhat ihmiset saavannevat käristyäkin kuin palvattavat porsaat. Piste. Kukaan ei valittanut päätöksestä. Etenkin, kun helle loppui seuraavana päivänä ja Toivakan Energian kulutuspiikki katkesi. |
torstaina, kesäkuuta 22, 2006
|
Edessä on juhannus, juhlista julmin. Jälleen on aika pakata nalkuttava vaimo ja rääkyvät kakarat autoon. Teltta, makuupussit, pari koria olutta, kolme pulloa kirkasta, makkaraa ja muuta purtavaa. Vaatteita viikon varaston verran. Hyttysöljyä ja aurinkorasvaa. Koska omaa mökkiä ei ole, keskikesän rapsakan sateiset yöt tullaan perinteiseen tapaan viettämään vaimon siskon miehen komealla perintöhuvilalla huitsin nevadassa. Vaikka sama matka on ajeltu lukemattomia kertoja, viidensadan kilometrin reitillä eksytään joka reissulla. Perämetsien soratiet näyttävät kaikki samanlaisilta, matkalla täytyy kääntyä lukemattomia kertoja yhä pienemmälle kinttupolulle. Vaimo yrittää tulkita karttaa parhaansa mukaan, mies yrittää tulkita vaimon tulkintoja parhaansa mukaan. Lopulta ollaan niin eksyksissä, että kumpikaan ei edes tiedä millä karttalehdellä ollaan. Tunnin kiivaan sananvaihdon jälkeen nöyrrytään, ja soitetaan vaimon siskon miehelle, joka käy hakemassa perheen mökilleen väärän järven rannasta. Tänä kesänä miehen ei tarvitse upottaa vaimoa kaivoon huonon kartanluvun ja mäkätyksen takia. Valveutuneena insinöörinä mies on ostanut lomareissuja varten autoonsa kannettavan gps-navigaattorin. Ei muuta kuin aparaatti imukupilla kiinni tuulilasiin, määränpään naputtelu paikantimeen, ja sitten baanalle. Pehmeän seksikäs naisääni neuvoo tohelommankin rattimiehen kärsivällisesti perille. Ei nalkutusta, ei korkeata verenpainetta. Navigaattoriin kuluneet sataset voi perustella jo sillä, että vehje varoittaa myös valvontakameroista. Laitteen hinta on siten säästetty saamatta jääneillä rikesakoilla. Perillä mökillä tenavat voivat käyttää laitetta mp3-soittimena, aamulla navigaattoriin voi tallentaa yöllä digikameralla otetut örvellyskuvat. Räpsäisyä sammuneesta sukulaisesta on mukavampi naureskella katsoen sitä navigaattorin isolta näytöltä. Kilpavarustelu alkaa, seuraavana kesänä vaimon siskon mies on hankkinut hienomman ja kalliimman navigaattorin. |