torstaina, kesäkuuta 19, 2003
|
Fiktio on todellisuutta pikakelauksella
Katselin brittiläisen Toimisto-sarjan ensimmäisen osan Penan suosituksesta. Luulin kyseessä olevan komedian. Ei ollut. Sarjan hahmot ovat karu todellisuus ilmeisesti universaalista toimistosta, joka valitettavasti kertoo minkälaista säälittävää porukkaa maailman toimihenkilöt ovat. Erityisesti toimiston pomo, David Brent, edustaa maailman pomoja kunniakkaasti. Brent unohtaa lahjakkaasti puhumisensa ja tekemisensä. Varsinkin jos homma ei mene niin kuin ollaan suunniteltu, silloin totuus unohtuu ja vääristyy. Oma Pomomme ottaa sellaisen hiukan hölmistyneen ilmeen ja alkaa siirtelemään papereitaan kiireisen oloisesti, kun häntä muistuttaa asiasta, joka piti tehdä. Tarkoitus on kai näyttää, ettei hän kiireisenä ihmisenä ehdi ihan kaikkea muistamaan. Nyt hiukka ymmärrystä. Totuuden vääristelyhän on inhimillistä, sitä tekee kaikki. Tärkeää on myös muistaa, että totuus jonka vääristelijä kertoo, on yleensä muuttunut jo hänelle itselleen totuudeksi, jolloin itse asiassa kyseessä ei olekaan enää valehtelu vaan pieni väärinkäsitys. Tämä kannattaa muistaa kun tuomitsee johtajiaan, olkoon ne sitten toimistopäälliköitä tai pääministereitä. Pomoilla tuntuu olevan myös tapana olla vakavassa paikassa tiukkana. ”Sanoin sille hyvin tiukasti, ettei tämä saa toistua …” Ihan kuin minä haluaisin tietää miten asia on kerrottu, miksei voi sanoa vaan ettei tämä toistu enää. Tiukasti sanominen kertoo epävarmuudesta. Jos ei ole varma menikö viesti perille, niin ollaan ainakin tiukasti sanottu. Mieleen tulee ala-asteen piha, jossa kiusaaja uhkaa kiusattavaansa tyyliin: ”Nyt pää vessanpönttöön tai …” Kiusaus loppuu kun kiusaaja tajuaa kysyä: ”Tai mitä?” Valitettavasti lahjakkaimmat kiusaajat tietävät, että uhatessa on valmistauduttava myös uhkauksen toteuttamiseen. Siksi hyvän pomon ei kannattaisi olla liian tiukka uhkauksissaan. |
keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2003
|
Helvetin PowerPoint
Pienellä kurkistelulla Pikkupomon näyttö näkyy työpisteeseeni. Tai ei ihan pienellä, lasioven pitää olla tietyssä kulmassa ja minun pitää hieman kurottautua. Yritän pitää oven aina oikein. No joka tapauksessa. Pikkupomolla on Iso Suunnitteluprojekti, joka on miehelle selvästi hyvin tärkeä, hänen asemassaan ei yleensä pääse mitään suunnittelemaan. Tai oikeastaan kyse ei ole suunnitelmasta vaan enemmänkin suunnitelmahahmotelmasta, joka koskee koko tätä organisaation nurkkaa. Pikkupomon pitää esitellä suunnitelmaansa jollekin ryhmälle piakkoin, minkä vuoksi hommalla alkaa olla kiire. Ilmesesti tämän takia Pikkupomo istui koneensa ääressä vielä siinä vaiheessa, kun olin lähdössä kotiin. Katselin aikani Pikkupomon hommaa: Excelin tuijottelua, siirtyminen PowerPointtiin, lisää Exceliä, yksi rivi lisää PowerPointtiin, uusi slaidi PowerPointtiin. Lopulta en voinut enää vastustaa kiusausta. Menin Pikkupomon luo ja kysyin, mitä hän teki. ”Tätä suunnitelmaa vaan tässä väännän”. ”Ai siis sitä suunnitelman presentaatiota?” ”Niin tai siis suunnitelmaa”. ”PowerPointtina?” ”Joo, mä heitän tän suunnitelman tykillä neukkarissa”. Poistuin paikalta raskaasti huokaillen ja unelmoiden työpaikasta, jossa on töissä täyspäisiä ihmisiä. PowerPoint on oikeasti paholaisen keksintö ja tämä tapaus todisti sen minulle kiistattomasti. Sen sijaan, että Pikkupomo olisi selvittänyt asian ensin itselleen ja kirjoittanut jonkinlaisen suunnitelman, tollo alkoi kirjoittaa suoraan olemattoman suunnitelmansa presentaatiota. Muutahan ei tarvittu, koska suunnitelma ”heitetään tykillä”. PowerPoint saa maailman ja olemattoman suunnitelman näyttämään hyvin järjestetyltä poikittaiselta A4-arkilta, joka vielä on yhtiön graafisten ohjeiden mukainen. Todellinen maailma, joka on karvainen, kolmiulotteinen ja täynnä epäjatkuvuuksia ja umpikujia, ei vaivaa PowerPoint-esityksiä ja –ihmisiä. Ei niin, että kaikkea kompleksisuutta saisi kuvailtua kirjoitetussa muistiossakaan, mutta kokonaisten lauseiden kirjoittaminen pakottaa kyllä yksityiskohtaisempaan ajatteluun kuin bullettien täyttäminen. Olen kuullut yrityksistä, joissa jopa ”ohjelmien dokumentaatio” hoidetaan PowerPoint-muodossa. Toivottavasti me emme ole ostaneet siitä firmasta yhtään ohjelmaa. |
torstaina, kesäkuuta 12, 2003
|
Ikärasismia
Ei vaihtunut työpaikka. Valitsivat vanhemman ja pätevämmän. Itsepähän kärsivät. On se niin väärin ... |
keskiviikkona, kesäkuuta 11, 2003
|
"Vastataan siihen puhelimeen ..."
Ainakin Marjut on miettinyt ihmisten puhelinkäyttäytymistä. Nykyään pidetään jotenkin hienona ja viileenä, kun on vastaamatta puhelimeen sen soidessa. Ennen kännyköitä ei olisi varmaan kenelläkään tullut mieleen, että puhelimeen ei pidä vastata. Pienenä myönnytyksenä olen valmis hyväksymään kännykän hiljentämisen, kun siitä näkyy se numero, mutta herran tähden, jos työpaikan puhelin soi niin onhan siihen vastattava. Ja jos ei olla paikalla käännetään ne puhelimet sitten vastaajiin taikka kännyköihin tai vaihteeseen tai ihan mihin tahansa, mutta ei anneta niiden soida yksinään. Varsinkin avotoimistossa löyhä puhelinmoraali on hirveää. Puhelimet pirisevät, eikä työpisteeseen määrätystä työntekijästä ole tietoakaan. Kun alan tuntea pistoksen sydämessäni, onhan joku sentään vaivautunut soittamaan, ja alan vastailla puhelimiin. Erityisen pahaa tämä käyttäytyminen on pomoilla, joiden menoista ei ole edes tietoa. "Ei ole nyt paikalla. Oliko tärkeää? Ai on vai ... No kiva, soita sitten toiste uudestaan." Toivottavasti myynnissä ei puhelinkulttuuri ole yhtä holtitonta. Ei ne asiat yleensä niin tärkeitä ole, mutta se on vaan niin epäkohteliasta olla vastaamatta. Suomessahan pyydellään jo anteeksi kun soitellaan. "Ootko pahassa paikkaa? Sori vaan mutta tulit mun mieleen ja ajattelin soittaa..." |
tiistaina, kesäkuuta 10, 2003
|
Nyyh ...
Pena kirjoittaa: JiiPee oli työhaastattelussa. Onnea vaan. Täällä menee kyllä hermonriekaleista loputkin, jos ei ole edes kavereita, joiden kanssa nauraa. Meinasi tulla tippa silmään, mutta sitten muistin aikaisemman kirjoitukseni. Kiitos kiitos Pena. Sarkasmi on hieno laji jonka osaat hyvin. |
|
"Teillä on kyllä kiva firma. Vika on minussa"
JiiPee oli työhaastattelussa. Onnea vaan. Täällä menee kyllä hermonriekaleista loputkin, jos ei ole edes kavereita, joiden kanssa nauraa. Itse en ole ollut yhdessäkään haastattelussa ainakaan kolmeen vuoteen. En ole kyllä lähettänyt hakemuksiakaan, kun ei ole tullut vastaan yhtään tämän kiinnostavampaa paikkaa. Pari kertaa on kyllä houkuteltu toisaalle ihan ilman hakemustakin. Toisin kuin normaalissa haastattelussa, rekrytointilounaalla on kiva olo, kun tietää, että vastapuoli on kiinnostunut ja maalailee auvoisia kuvia tulevasta yhteiselosta. Siltä varmaan naisista tuntuu treffeillä, kun karju toisella puolen pöytää yrittää tehdä vaikutusta. Minä olen sitten käyttäytynyt samalla tavalla kuin naiset (tai siis samalla tavalla kuin naiset minun kanssani). Eli syönyt lounaan, kiittänyt mielenkiinnosta ja nakuttanut konttorilla kohteliaan kieltäytymismailin. Ja siinä tilanteessa olen ymmärtänyt, että kyllä, naiset saavat kicksejä tästä. |
maanantaina, kesäkuuta 09, 2003
|
Olotilan muutos
Hassua miten ihmisen suhtautuminen muuttuu. Kun hakee työpaikkaa, se tuntuu maailman parhaalta ajatukselta. Hakemuksen lähetettyään sitä toivoo mielessään, että kunpa ne nappaisivat minun hakemukseni ja pääsisi edes haastatteluun, sekin olisi jo jotain. Kun haastattelukutsu siten tulee, niin sen jälkeen vaan jännittää ja hikoilee sitä. Vatsassa vääntää ja kädet hikoavat. Tilanne pahenee mitä lähemmäs haastattelu tulee. Ajatuksena on vain, että miten saan nuo vakuutetuksi, että juuri minut kannattaa ottaa töihin. Itse haastattelu menee sitten usvan peitossa eikä ole hajuakaan miten se meni. Kun töihin on päästy muuttuu ääni kellossa. Vuoden jälkeen sitä miettii enemmän, että mitähän työpaikka olisi valmis tekemään minun hyväkseni. |
|
Kehittävää keskustelua
Kehityskeskustelun konseptin on varmasti ideoinut joku katkeroitunut työpsykologi, joka on julmassa kostonhimossaan päättänyt tuhota suomalaisten yritysten toimintakykyisyyden. Omat kehityskeskusteluni seuraavat aina samaa kaavaa. Pomo vääntää Outlookiin sanaakaan sanomatta kahden tunnin varauksen. Sekä minä että pomo tiedämme, että hommaan ei kulu varttituntia enempää, mutta koska henkilöstöosasto vahtii kehityskeskustelujen käymistä, on slottia hyvä varata reilummalti. Keskustelun paikkana varauksessa on pienryhmäneukkari, koska kehityskeskustelukäsikirjan mukaan keskustelua ei saa käydä pomon työhuoneessa, se kun korostaa pomon auktoriteettiasemaa. Tämän pomo muistaa naureskellen mainita joka kerta. Ennen keskustelua pomo tiputtaa sähköpostilla keskustelupohjan, jossa kysellään vuosi sitten käydyssä keskustelussa asetettuja kehitystavoitteita (nämähän jokainen muistaa) ja arviota niiden toteutumisesta. Sitten istumaan. Pomon avaussanat pyytelevät yleensä anteeksi sitä, että tällaista nyt pitää tehdä, mutta kun yhtiön politiikka on se, että kehityskeskustelut käydään niin käydään nyt. Tämän rohkaisevan alun jälkeen juostaan läpi keskustelupohja, jossa kummallakaan ei ole yhtään merkintää. Päätellään, että epämääräisesti asetetut tavoitteet on saavutettu melko hyvin, mutta parantamisen varaakin varmasti löytyy. Asetetaan samat tavoitteet vähintään yhtä epämääräisin sanakääntein. Merkittävää kehityskeskustelussa on, että vaikka siinä puhutaan - tai "puhutaan" – tavoitteista ja kehityksestä, keskustelussa ei puututa tavoitteiden saavuttamisen tai saavuttamatta jättämisen mahdollisesti laukaisevista konkreettisista seurauksista. Pomo ei siis koskaan kerro, paljonko saan lisää liksaa, mikäli saavutan tai ylitän tavoitteeni. Eikä voikaan, koska pomo ei itsenäisesti päätä palkastani. Senpä takia pomo asettaa tavoitteet niin epämääräisiksi, että niiden saavuttamisen arviointi on täysin subjektiivinen tehtävä. Näin kukaan ei saa pomoa kiinni virheestä. Tosin minäkään en saa palkankorotusta. Tämä ei ehkä ole win-win vaan enemmänkin win-no lose. |
perjantaina, kesäkuuta 06, 2003
|
"Shä oot Bena meidhän barash mhyyjäh!"
Käytöskukka ehdottaa firmajuhlia käsiteltäväksi aiheeksi. Me olemme täällä Kahvitauossa asiakaspalvelun rautaisia ammattilaisia, joten saamanne pitää. Firman juhlat voivat olla positiivinen kokemus. Mikäli managementissa on tajuttu, että jengille täytyy silloin tällöin juottaa viinaa, juhlat sujuvat hyvin pienen riitelyn, työpaikkaromanssien toteuttamisen ja normaalia vapautuneemman juoruilun merkeissä. Ruoka, bändi ja hyvä paikka ovat bonusta, mutta eivät pakollisia (kunhan bielitä ei vain järjestetä konttorilla, se on itsemurhaa). Juomatarjoilu on avainasemassa. Onnistuneita juhlia muistellaan työpaikalla vielä vuosienkin kuluttua. Juhlien ehdoton huippukohta on ns. ”Pomon nolo tempaus”, joka voi olla kömpelö iskuyritys, sammuminen omaan oksennukseen, itkuinen tilitys tai parhaassa tapauksessa kaikki nämä yhdessä. Kamerapuhelimesta on kiistatonta hyötyä näissä tilanteissa. Huonojakin juhlia on. Oman urani kömpelöimmät firmabileet järjestettiin jollain Siljan laivalla vuosia sitten. Tiukkakukkaroinen pomo tarjosi firman piikkiin kaksi (2) paukkua. Kostoksi kaikki vetivät perslärvit omilla rahoillaan eikä seuraavana aamuna klo 10 (!) alkaneeseen palaveriin ilmaantunut pomon lisäksi ketään muuta. Pomo juoksi pitkin hyttikäytävää huutaen kuin hinaaja, satamassa kun oltiin, vaatien työntekijöitä kokoukseen. Hytin ovi pysyi kiinni. Juhlissakin pitää muistaa, että työroolit ovat pyhiä ja loukkaamattomia. On hirvittävän noloa katsella, kun esimies yrittää muuttua ”yhdeksi kavereista”, kun on päivänselvää, että hän ei koskaan voi olla yksi kavereista. Kravatin riisuminen ja farkkuihin ahtautuminen pari kertaa vuodessa ei auta, jos muun ajan käyttäytyy kuin kusipää. Hetkellisesti kusipääleima kuitenkin katoaa, kun esimies kantaa pöytään tarjottimellisen kaipiroskaa ja maksaa sen rehvastellen Eurocardillaan. |
torstaina, kesäkuuta 05, 2003
|
Duunia darrassa
Mikään ei paljasta työpaikan sosiaalista kypsyyttä ja humaanisuutta samalla tavalla kuin krapula. Darrassa kovat äänet ovat epämiellyttäviä, työinto vähäinen ja PepsiMaxia kuluu. Hyvä työtoveri huomaa tilanteen nopeasti ja reagoi siihen oikein. Pieni vittuilu kuuluu asiaan, mutta muuten kärsivä kolleega jätetään rauhaan. Inhimillinen työkaveri lainaa lisää rahaa limsaan ja kaivaa työpöydän laatikosta Buranaa (tm). Ymmärtävä mikrotuki säätää näytön virkistystaajuuden vähemmän väriseväksi (vaikka vilkkuu se silti). Hyvä pomo jättää krapulaisen rauhaan tai antaa ainakin normaalia kevyempiä työtehtäviä. Myöhästymistä ja normaalia aikaisempaa poislähtöä ei huomata. Tällaista on siis hyvässä työpaikassa. Huonossa duunissa krapulaisen työkaveri vääntää radiota kovemmalle, vaatii mutkikkaiden loogisten päättelytehtävien ratkomista ja kertoo omista oksennuskokemuksistaan. Darraan huonosti suhtautuva pomo taas järjestää tuntikausia jatkuvia palavereja, joissa ei ole pullaa eikä kahvia, inisee myöhästymisestä ja kuittaa buranakyselyt muminalla hoitoonohjauksesta. Sanomattakin on selvää, että tällainen suhtautuminen saa krapulasta kärsivän vetämään viinaa ja kärsimään krapulasta vielä useammin. |
keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2003
|
Tehoa YT-neuvotteluihin
Irakissa ovat sotilaat ottaneet kovemmat uhkailut käyttöön valmistautuessaan työtaisteluun. [02.06.2003] Irakilaissotilaat raivoissaan USA:lle Irakissa tuhannet entiset sotilaat ovat osoittaneet mieltään Yhdysvaltain johtamaa uutta hallintoa vastaan. Jopa kolmen tuhannen mielenosoittajan kerrotaan kokoontuneen hallinnon päämajan ulkopuolelle huutamaan Yhdysvaltain vastaisia iskulauseita. Erotetut sotilaat uhkaavat tehdä itsemurhaiskuja Yhdysvaltain joukkoja vastaan, ellei heille makseta palkkoja ja korvauksia irtisanomisista. Sotilaiden mukaan heillä ei ole enää varaa ostaa ruokaa tai lääkkeitä perheilleen. - Irakin kansa on aikapommi, joka räjähtää, ellei miehitys lopu, paikallinen heimojohtaja Riyadh al-Asadi sanoi uutistoimisto Reutersille. Yhdysvaltain edustaja Irakissa, Paul Bremer hajotti Irakin armeijan, turvallisuuselimet ja puolustusministeriön viime kuussa, jolloin 400 000 ihmistä jäi työttömäksi. Reuters |
tiistaina, kesäkuuta 03, 2003
|
Yritysintiimihygienian tarve kasvussa
Harmi, että Suomessa on syljeskely lopetettu. Siitä saisi nykyaikaiseen palveluyhteiskuntaan hienon firman. Firman valkoisiin haalareihin pukeutuneet työntekijät kiertäisivät pakettiautolla ympärikaupunkia keräämässä sylkyastioita. Sama firma möisi ihmisille taskussa pidettäviä sylkyastioita, jotka olisivat tietenkin kertakäyttöisiä. Jos Penasta tuntuisi kamalalta olla autolähetti Helsingissä, niin minusta olisi mahtavaa olla autolähettinä esimerkiksi Lapissa, jossa etäisyydet ovat hiukka suuremmat. ”Veisitkö tämän tarjouksen tuonne Sodankylään ja sitten takasin tullessa voisit noutaa sen nauhan Kemijärveltä.” Talvisin täytyisi varata mukaan muutaman päivän eväät, ja älyttömästi vaatetta siltä varalta että jää jumiin lumipyryyn. Myyntihommista voisin sen verran sanoa, että se on hauskaa hommaa, jos on hyvä tuote. Esimerkiksi viina. |
|
Minne tahansa muualle - mutta ei minne tahansa
JiiPeen ehdotuksesta listaan työtehtäviä, joihin en haluaisi edes tästä nykyisestä vaihtaa. Lista ei ole missään erityisessä järjestyksessä. 1. Rentokil-yhtiön käytetyille terveyssiteille ja tamponeille tarkoitettujen laatikoiden vaihtaja (tälle on varmaan joku hieno ammattinimike tyyliin "yritysintiimiihygieenikko"). Kuvitelkaa sananvaihto baaritiskillä ja tilanteen jatkokehitys. "Mitä teet työksesi?" "Mä kuljetan kuukautisverta pakettiautolla". 2. Autolähetti Helsingissä Pitäisi ajaa kovaa keskustassa. Lisäksi pitäisi koko ajan syödä purkkaa, olla epäystävällinen ja kuunnella autostereoista huonoa musiikkia. 3. Provisiopalkkainen myyjä, minkä tahansa Tämä ammatti edellyttää tavaran (lehtien, kirjojen, mainosten, Eiffel-tornien) tyrkyttämistä ihmisille, jotka eivät lähtötilanteessa myytävää tavaraa tarvitse, mutta prosessin lopputilanteessa sen haluavat. Sucks. Voisin myydä jotain, jota ihmiset itse, oma-alaoitteisesti tulevat tarpeeseensa ostamaan. Kuten leipää. 4. Radio Novan juontaja "Oikein todella hienoa iltapäivää Sulle. Me mietittiin tossa aamulla, että miten me voitais tänään huomioida huoltomiehiä, jotka tekee todella arvokasta työtä meidän kaikkien eteen. Jos Sulla on tästä ideoita, niin soitappa mulle tänne studioon. Parhaasta ideasta me annetaan Jokisen Ilen kanssa Sulle persettä. Kello on 14.32 ja nyt Sulle soittaa Simpy Red kappaleen Stars". |
maanantaina, kesäkuuta 02, 2003
|
Hyvä me!
Firmat (meidänkin) järjestävät nykyään kaikenlaisia team building –tapahtumia. Takavuosina, kun raha oli löyhässä, jengiä kyörättiin Nuuksion metsiin roikkumaan köydestä ja hamuilemaan suklaapatukoita suullaan. Nykyään ei enää palkata seikkailuyritystä vaan tullaan toimeen halvemmalla. Yleinen tapa näyttää olevan osallistuminen Sulkavan soutuun, Lohikäärmesoutuun tai johonkin muuhun vastaavaan. Palkanlaskennan tytöille firman teepaidat päälle, päähän hassu hattu ja kauhomaan. Johan nousee tiimihenki. Voi olla että kaikkein aivottomimmilla nouseekin. Itse tunnen lähinnä valtavaa myötähäpeää nousukännissä kohkaavia perheenäitejä katsoessani. Ja mikä vitun tiimihenki? Miksi minun pitäisi rakentaa työporukan kanssa jotain saatanan heimoa? Minä olen työpaikalla töissä ja teen siellä kyllä yhteistyötä, mutta ei tämä nyt mikään Suuri Seikkailu tai Survivor ole. Jostain mystisestä tiimihengestä ei edes saa rahallista bonusta. Ja se loppujen lopuksi on se syy, miksi duunissa ollaan. |